Yksi ajanjakso päättyi, toinen alkoi. Toisistaan niitä ei tässä vaiheessa eli vuoden vaihtuessa erota muu kuin vuosiluku. Nyt numero kahdeksan muuttuu yhdeksäksi ja alkoi vuosi 2019.
Rajakohta herättää monenmoisia ajatuksia, kun vanhasta siirrytään uuteen ja muka tuntemattomaan. Uudesta halutaan viitteitä ja silloin käyttökelpoinen menetelmä on ennustaminen. Sula tina kipataan vesisankoon ja jäähtyneen tinamöykyn seinälle heijastetusta varjokuvasta yritetään nähdä ennusmerkkejä. Tulkinta eli interpretation vaihtelee naimaonnesta rahaan, eksoottisista kaukomatkoista hyvinvointiin, terveydestä onneen ja urheiluvoitoista lottopotteihin Ikävät vaihtoehdot, kuten maailmanloppu, jätetään tulkitsematta, ja maapallolla soditaan kaiken aikaa, joten uudet konfliktit eivät vaadi ennustajilta edes tinaa, ellei sen varjo muistuta katkaistua Kalashnikovia.
Parasta juhlassa on aatto. Ja se pitää paikansa myös uutenavuonna. Sylvesterinä eli vuoden ensimmäisenä päivänä on siirrytty uuteen, mutta saman tien sen uutuudenviehätys alkaa hapertua. Mieleeni ei ole jäänyt yhdenkään vuoden vaihtuminen toistansa hohdokkaampana. Ei edes millenium, jolloin siirryttiin uudelle vuosituhannelle. Sen rajakohdan piti muodostua käänteentekeväksi, ja maailman tietojärjestelmien romahtaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja tietokoneet jatkoivat entiseen malliin samoin keittiön seinäkello jatkoi ikuiselta tuntuvaa raksuttamista.
Sen sijaan sata vuotta aikaisemmin, kun vuosisata vaihtui eli astuttiin 1900-luvulle on jäänyt mieleeni Väinö Linnan kuvaama episodi Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta. Akseli on palannut uudenvuodenaaton riennoista ja menee kaapille etsimään jotakin suuhunsa pantavaa ja sanoo isä-Jussilla, joka jo on levolla:
– Nyt on sitte jo uusi vuosisata.
– Niin on. Mutta annas olla kromehtamata sen lihakupin, ettet sitä vallan tyhjennä. Tällä vuosisadalla syödään mun tietääkseni.
Kaukoviisaasti, peräti futuristisesti sanottu.
(877.)