Polkupyörätohtori ja hänen poikansa Olli, siinä verraton pari. Heidän liike on tuossa Törnävällä Vapaudentien – vai onko se jo Törnäväntietä – varressa. Hain sieltä kiirastorstaina toisenkin huolletun polkupyöräni, molemmat ovat näitä kippurasarvisia. Niillä sotken kesän aikana satoja kilometrejä.
Yksi testin paikka on simpsiölle nouseminen ja sieltä lasketteleminen luottaen kuin kirveen silmään, että Koskela on huoltanut vaihteet ja jarrut, kiristänyt ruuvit, tarkistanut ilmanpaineet jne. Käväisen suvella ainakin kerran Vaasassa rattaiden pyöriessä tasaisesti.
Näin keväällä, nyt tosin kevät rynnii vähän etuajassa, oli mukava poiketa Elitebikeen eli Seinäjoen Polkupyörään ja iskeä tarinaa itse Koskelan kanssa, kun Olli takahuoneessa kiristää ruuveja, tutkii miksi takapyörässä on klappia eikä ilma pysy eturenkaassa. Siinä ohimennen poika myy valkoisen sähkötoimisen polkupyörän.
Sanon, että sähköpyörä on melkoinen trendi Keski-Euroopassa. Ei siksi, että sillä voi lintsata ja olla polkevinaan. Kyse kun ei ole poljettavasta mopedista. Sanon vielä Koskelalle, että kun tuosta aamusella väkeä lappaa Björkenheimin sillan kautta keskussairaalaan töihin, helpottaisi sähköpyörä heidän loppumatkan pinnistystä Hanneksenrinteelle, eikä tarvitsisi hikisenä puuskuttaa aamumiitinkiin. Työmatkapyöräily voi olla nautinto eikä mikään kuntotesti.
Poistun takaovesta kantaen hyvin huollettua, kevyttä, seitsenkiloista Quartziani. Pyörätohtori salli joitakin vuosia sitten minun käyttää mennen ja tullen takaovea, vaikka kyltti kehotta asiakkaita käyttämään pääovea. Olen otettu tästä ”etuoikeudesta”, vaikka se ei minulle tuota mitään lisäarvoa.
Ajellessani kotiin kokeilen jarruja ja raksuttelen vaihteita ja ne toimivat kuin ajatus. Minulla syntyy vaikutelma, että pyörätohtorin harkittu ja hitaasti etenevä lause muistuttaa jotenkin Hemingwayn tyylipuhdasta lausetta. Taitaa johtua siitä, että olen viime aikoina lueskellut Hemingwayn novelleja.
(911)