Pöllyä ja muuta vaaraa

Pöllyvaara sijaitsee Kajaanissa. Se ei tietääkseni edusta jotakin pölläyttelyyn liittyvää vaaraa. Siinä katsannossa Pöllyvaara olisi jo totisemmin otettava nimi. Pöllyvaara vain sattuu kohoamaan muuta maastoa korkeammalle, kukkula.

Sen huomasin heti kun lähdimme mainitun vaaran huipulle vievälle ladulle. Hiihdellessämme tuumasin vielä nimen alkuperää ladun taittuessa laskuun, että muna-asennossa edellä menevä voisi pölläytellä perässä tulevalle mitä nyt kukin haluaa ajatella. Tämä on tällaista helppoa ajattelua, puujalkahuumoria.

Hyväkuntoinen latu nousi ja laski maltillisesti, ei mitään hirmuisia kapuamisia ja jyrkkiä laskuja, vaan kaiken aikaa saattoi hiihdellä ilman uhkakuvitelmia. Matkan taittuessa ehti katsella maisemia ja sen yksityiskohtia. Ohitimme kyltin, jossa luki työmaa-alue ja jonka yhteydessä oli futiskentän näköinen alue, joka se ei kuitenkaan ollut. Kyse oli keinonurmea kasvattavan tuotantolaitoksen alueesta, jota nyt peitti kolmekymmensenttinen lumikerros. Siitä nurmimattoa lohkotaan, rullataan ja viedään tilaajille. Näin ei uuden omakodin nurmikkoa tarvitse kasvattaa alusta alkaen, vaan sitä voi ostaa valmiina viheriöivinä laattoina.

Ohitimme maatalousoppilaitoksen vai luonnonvarainstituuttiko se on oikealta nimeltään. Isossa komeassa ja vaaleassa rakennuksessa oppilaat pitävät ravintolaa, jonne hiihtäjät ja sulan maan aikana ulkoilijat voivat poiketa lounaalle. Me huiskimme eteenpäin ja laskettelimme lähtöpaikalle, jossa paikallinen Intersport esitteli karvapohjasuksia eli skinejä. Kokeilin Atomiceja ja Salomoneja ja jo niiden perusteella saatoin todeta, että heti kun pääsen Seinäjoelle, hankin skinit. Perin vaivattomasti niillä sujui hiihto ylämäkeen ja samaa mäkeä laskeminen.

Teimme vielä iltasella kymmenen kilometrin lenkin Kuurnan kaupunginosaan ja taas ensiluokkainen latu ja vaihteleva maasto. Kuurna on mielenkiintoinen nimi, en sen alkuperää osaa arvata, mutta kuurnita-verbi on tuttu. Se tarkoittaa valitsemista, seulomista. Riittäköön.

Mennen ja tullen ohitimme Kajaanin modernin uimahallin samoin kuin Kaukametsä-salin. Molemmat nähtävyyksiä

Siinä niitä taas tuli, kilometrejä. Tähän mennessä nelipäiväisellä Kainuun-reissulla suksikilometrejä on sata. Voi olla, että lauantain tulee vielä jokunen lisää.
(667.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *