Television urheiluruudun tarjonta on supistunut ajallisesti ja laadullisesti, enää ei vähään aikaan ole tullut ylipitkiä urheilun uutislähetyksiä. Ne ovat lyhyitä kuin vanhan miehen tanssi. Tämä voidaan laittaa koronan syyksi tai ansioksi riippuen näkökulmasta. Urheilutoimittajat ovat tarttuneet urheiluaiheiden puutteessa muihinkin aiheisiin.
Tuntuu, että tämän hetken ainoa uutisaihe on koronan pirulainen. Tärkeän tiedon ohessa leviää pelko. Joku lehti kertoi, kuinka koronavirus säilyttää iskukykynsä vielä kymmenenkin metriä polkupyöräilijän jäljessä. Pyöräillessäni Kalajärvelle ja ohittaessani Kaljatorpilla edelläni polkevan isännän, asetun vaaralle ja taakseni jäävä isäntä puolestaan joutuu alttiiksi samalle riskille. Pyöräily luetaan pian kiellettyihin asioihin.
Kilpapyöräily kuten Espanjan Vuelta tai Ranskan Tour keskiaikaisten kaupunkien ahtailla mukulakivikaduilla tai henkeäsalpaavan jyrkissä laskuissa ja läkähdyttävissä nousuissa, muistuttaa karannutta mehiläisparvea. Kaikki haluavat päästä edellä menevän peesiin ja ottaa siitä kaiken hyödyn. Ja kun yksi tekee pienen virheen, lentää ihmistä ja pyörää – ja hikeä, sylkeä sekä kyyneleitä – ja ties mitä.
Peesaaminen tai kyttääminen kuuluu monen lajin keinoihin, sitä käytetään menstyksellä hiihdossa, juoksussa ja suunnistuksessa, mutta pian peesin ajat ovat ohitse, tilalle tulevat turvavälit. Kuinka turvavälien pitäminen onnistuu vaikkapa 3000 metrin estejuoksussa viidentoista kilpailijan kiertäessä 400 metrin pituista rataa? Juoksulinjat ovat tiukat, joten tungosta tulee. Sen sijaan nyrkkeilyssä turvaetäisyys olisi monella tapaa terveellinen ratkaisu, ja varsinkin kun sen rikkomisesta määrättäisiin rangaistuslyönti.
Talvi loppui ja samalla loppui hiihtäminen, ja kun koronauhka sulki uimahallit, aiheuttaa ylimenokausi sesonkiurheilijalle tyhjäkäyntiä. Pyöräilemään toki pääsisin, mutta tuo yllä mainitsemani uhkakuva panee ajattelemaan.
Onneksi lajeja piisaa, kuten yksi vanhimmista, kiekonheitto. Sitä on tarinoiden mukaan harrastettu jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Minulle kilonpainoinen kiekko – se muuten on muotoilultaan puhdaspiirteinen – on virallinen ja sillä saavutetut tulokset hyväksyttyjä, jos muut säännöt täyttyvät.
Yksi takavuosien Suomen parhaita naiskiekonheittäjiä voitti kahdeksan kertaa Kalevan kisoissa juuri samanlaisella kiekolla, ja onpa hän harjoitellut tällä nyt minun hallinnoimallani heittovälineellä. Tosin minä en sitä vielä saa liitämään edes puoliväliin Tiina Kankaanpään, nykyään Hakalan, ennätystä 61,04. Harjoittelu jatkuu sopivia tuulia odotellessa.
(990.)