Elämä on ihmisen parasta aikaa, määritteli Matti Nykänen. Samalla periaatteella kirjan parhaaksi ajaksi voi määritellä joulun. Kirja täyttää ainakin kaksi funktiota: lahjan ja ajankulun.
Muistan kun Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla aikoinaan ilmestyivät ja joulupukki toi ne vanhemmilleni, alkoi valokuvaajayrittäjän keittiön pöydän ääressä päivittäiset lukutuokiot. Kirjoista isä ja äiti lukivat maukkaita kohtia ääneen ja purskahtivat yhtä aikaa nauruun vaikkapa silloin, kun salaviisas sotamies Honkajoki älytti pikkutarkkoja esimiehiään tai Leppäsen Preeti jaanasi ensimmäisen kuorma-autokyytinsä jälkeen, että kylä minä ajattelin että taivaassa se tämmösen pojan koto on. Ilmeet synkistyivät ja luenta muuttui äänettömäksi, kun kirja kertoi vakavista tapahtumista.
Tuolloin välipäivinä ja pitkälle härkäviikoillekin valokuvaamon ovi ei kovin tiuhaan käynyt. Molemmista kirjoista siivilöityi arkeen nasevia sanontoja pitkiksi ajoiksi, jopa vuosiksi.
Isääni nauratti vuosikymmenien ajat Pohjantähdessä kohtaus, jossa plutoonan merkinantotorvi luovutettiin Kankaanpään Eliakselle. Hän otti tehtävän liiankin innokkaasti, ja päällikkö joutui pidättelemään, ettei Elias vain ala töräytellä ja paljastaa joukkojen sijaintia. Isäni jopa paikallisti sen kuusen, jonka kylkeen Koskelan Akseli uhkasi vetäistä Elkun torven. Se tunnettiin Sikurin kylässä koreena kuusena. Pitää joskus poiketa kolmostieltä ja tarkistaa, seisooko kuusivanhus paikallaan.
Minulle joulun eittämätön suosikki oli Panu Rajalan kirjoittama ja toimittama ”Päivä on tehnyt kierroksensa” alaotsikolla Väinö Linna muistelee. Sitä lukiessani korostui Linnan päättäväisyys, ahkeruus ja viisaus samoin kuin Rajalan urakka käydä läpi kymmenien tuntien nauhoituksia, jotka on tallettanut professori Pertti Virtaranta..
Eikä tämä kirja ollut ainoa, joka Rajalalta ilmestyi kuluneena vuonna. Rajala on kynämies kuten Linnakin, ja sekin heitä yhdistää, että molemmat ovat asuneet Hämeenkyrössä ja Rajala elelee Sillanpään maisemissa yhä suurimman osa vuotta.
Tunnen lukkarinrakkautta Linnaan etenkin, kun hän työskenteli Tampereella Finlaysonilla. Minä olin kesätöissä Finlaysonilla 70-luvun alussa, jolloin siellä oli vielä joitain Linnan aikalaisia. He muistelivat vaiteliasta kirjailijaa kunnioituksella ja koettelivat minun Linna-tietämystäni.
Muuan Malmin Väinö kuittasi väärän vastaukseni, että tiedätkö sinä aina nimeäsikään. Siitä alkoi määrätietoinen Tuntemattoman ja Pohjantähden lueskelu, jolle ei näytä loppua tulevan.
***
Panu Rajala viittaa kirjailijoiden elämänvaiheiden tutkimisen tärkeyteen eikä hän hyväksy joskus 60-luvun lopulla amerikkalaista kirjallisuuden tutkimuksen radikaalia suuntausta, että kirjailija puhukoon vain kirjojensa kautta.
Jyväskylän yliopiston yleisen kirjallisuuden professori Aatos Ojala korosti Rajalan tavoin kirjailijan elämän merkitystä. Ojala muuten oli Seinäjoen kirkkoherran poika