Suhtautumiseni huomiseksi eli torstaiksi luvattuun lumimyräkkään vaihtelee tässä vaiheessa hiihtäjän iloisesta näkökulmasta autoilijan huolestuneeseen. Suomi on kahden totuuden tai vaihtoehdon maa pitää paikkansa tässä asiassa.
Ilahdun suuresti, jos aamulla Capun, siis tämän ystävällisen ja pienen borderterrierin kanssa, näemme Linnanpuiston futiskentälle hiihdetyt ladut ja niiden hiihtäjän. Se tietää, että kotiin päästyämme minä vedän päälleni hiihtokamppeet ja otan sukset, kaiketi Yokot ja suuntaan hiihtämään.
Tämänhetkisen lumettoman maiseman katselu marraskuun lopulla ahdistaa. Valoa on niukasti, märkä asfaltti imee auton valot ja ihmiset liikkuvat uhkarohkeasti ilman minkäänlaisia heijastimia. Pahinta on se, että päivittäistä pimeää kestää tolkuttoman kauan. Pienikin määrä tuoretta lunta valkaisee ympäristöä ilahduttavasti ja nostaa mielialaa puhumattakaan muista terveellisistä vaikutuksista, kuten vaikkapa lumitöiden tekemisestä. Ne, jotka asuvat kerrostalossa pääsevät pitkästä aikaa valittamaan talonmiehen heikkoa otetta lumen auraamiseen. Myöhemmin talvella se muuttuu valitukseksi siitä, kun lunta aurataan kovalla kolinalla kovin varhain.
Peittipä luvattu lumisade maan sitten vaaksan verran tai enemmän, on se ohi menevä ilo tai haitta. Säätiedotus näet lupaa perjantaiksi vesisadetta, samoin lauantaiksi. Siihen loppuvat lumiolot ja sukset pitää nostaa varaston orsille. On tämä rankkaa. Suoranaista kärsimystä.
Ei auta kuin odottaa tulevia aikoja. Sekin on hyvä muistaa, että meillä on Lappi.
***
Kuulin tai taisin lukea – ainakin omasta mielestäni – hyvän vitsin ajoilta ennen ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkumista. Jossakin tuolla Bulgariassa muuan ukko ylittää rajan epäilyttävän usein polkupyörällä säkki tarakalla. Mennäänpä asiaan.
Tullimies kysyy, onko tullattavaa?
– Ei mitään, ukko vastaa.
– Mutta mitä tuossa säkissä on?
– Santaa.
Viikon ajan mies pyöräilee päivittäin säkki tarakalla. Kahdeksantena päivänä tullivirkailijan epäilyt heräävät.
– Sanokaa nyt rehellisesti mitä säkissä todella on.
– Santaa, vain santaa.
– Se tutkitaan nyt, tullimies toteaa.
Santa seulotaan, mutta se on ehtaa santaa
Ukko pyöräilee edelleen joka päivä rajan ylitse säkki tarakalla. Tullimies päättää tehdä lopun hommasta ja lähettää säkin laboratoriotutkimuksiin. Tulos: Santaa.
Tullimies kypsyy lopullisesti ja jättää työnsä. Muutaman kuukauden kuluttua hän tulee tervehtimään kollegojaan, ja eikös santasäkkiä kuljettava ukko ole taas liikkeellä!
Entinen tullimies ottaa ukkoa hihasta ja supattaa hänen korvansa, ettei hän kunniasanalla paljasta kenellekään, jos ukko kertoo, mitä hän oikein salakuljettaa?
– Polkupyöriä!
***
Nostalginen maisema: A-paalu, hiljainen tie ja rapistunut liikennemerkki 30 km/h. Pentti Heikkilä on saanut kaiken oleellisen mahtumaan otokseensa.
(757.)