Ei tämä poikkeuksellista ole istua tammikuun lopulla junassa kohti pohjoista, matkatavarahyllyllä pullea reppu ja suksipussi. Maisemaa ei tässä vaiheessa kannata ruveta kuvailemaan. Sanon vain, että se on ankeaa, siis lumeton ja näyttää ihan muulta kuin tammikuun maisema. Vai oliko tilanne vuosi sitten ollut sama? Silloinkin olin matkalla suksien kanssa kohti pohjoista.
Nyt kohde on Vaala, pieni kunta Oulujärven pohjoisrannalla. Siellä on lunta tarpeellinen määrä, ja kun isännällä on latukone, jolla syntyy uutta hiihtouraa ja vanha latu pysyy hiihdettävänä, jos vaikka pyryttäisi. Myös lähistöllä, kuten Kajaanissa ja Vuokatissa talvi on suksilla koettava.
Kotona kun aamulla vedän verhot ylös, katse kohtaa kerrostalon pihassa ties koska aurauksen jäljiltä jääneen hupenevan möykyn lumenrippeitä. Muu piha-alue on kolkkoa kuollutta nurmea ja askelten alla rahisevaa ja kengänpohjiin tarttuvaa, merkityksensä menettänyttä hiekoitussepelin murusia. Liukkautta ei ole, kun maata on liottanutt vesisade, jähmettänyt pikkupakkanen ja tuuli pyyhkinyt irtohiekat.
Muuan kaveri eli näitä hiihtoniiloja hänkin loi optimismia, että elämme vasta alkutalvea, ja kun maltetaan, niin jo lumikolat ja -lingot saavat liikettä. Helmikuu samoin kuin maaliskuu näyttävät mitä tuleman pitää. Ja on äitienpäivänä terassikahvittelua Jouduttu siirtämään sisätiloihin lumisateen takia.
Kauhavan paikkeilla maailma näyttää aina vain ankeammalta. Taivaalla lentelee parvi naakkoja eikä muuta liikettä näy. Tuvat ovat pimeinä. Vaunu numero 15 on puolillaan väkeä. Kaiketi äiti takanani puhuu hiljaisella äänellä puhelimeen antaen koulupäivään lähtevälle lapselleen neuvoja ja kehottaa häntä kertaamaan, sillä koe on joka tapauksessa tulossa.
Käytävän toisella puolella neljän hengen istumapaikkaryhmän ainoa matkustaja muuan mies näpräilee jonkin aikaa tietokoneella, sitten hän käy lyhyen puhelinkeskustelun, kunnes uppoutuu pehmeäkantisen kirjan lukemiseen. Siitä ei tule mitään ja hän jättää lukemisen. Päättelen miehestä, joka on sonnustautunut harmaaseen pikkutakkiin, jonka rintataskusta tursuaa punainen, kokonaisuuteen sopimaton liina, että hän on jonkin sortin asiantuntija ja matkalla esitelmöimään. Hänen ruskea salkkunsa lattialla tekee vaikutuksen. Saattaa hän olla neuvotteluun menevä liikemies. Käräjäoikeuteen kiiruhtavasta asianajajastakin hän kävisi. Konnari käy muutaman pysähdyksen jälkeen katsomassa uusien matkustajien liput.
Taidan mennä kahville, vaikka juuri kotoa lähtiessä join itse keittämääni Juhla-Mokkaa, normaalia suuremman mukin. Alan kuitenkin empiä kahville menoa: hörppiä pahvimukista kuumaa tai jäähtynyttä ja mautonta litkua.
Antaa junan viedä miestä, reppua ja suksipussia. Punaisen päällystakkini vetoketjun vetimenä toiminut hento hakaneula menetti lähtiessäni jäntevyytensä, mutta sain sillä vielä vedettyä takin juuri ja juuri kiinni. Vaimo huomasi avaintelineessä ylimääräisen renkulan, jonka nyt ajankuluksi näpertelen vetoketjuun. Se kävi helposti, eikä vetoketjun kanssa enää tarvitse olla varovainen.
(664.)