Lähtöä vaille valmis loma

Voiko eläkeläinen sanoa viettävänsä lomaa? Edes Thaimaassa.

Tietysti voi, jos asiaa ajattelee sillä tavalla, että loma edellyttää irrottautumista toisesta olotilasta ja siirtymistä toiseen. Ohimennen  kuulin määritelmän eläkeläislomailijasta: jos tehtäisiin uusi kuvallinen sanakirja, siinä olisi kuva minusta hakusanan ”eläkeläislomailijan” kohdalla.

Kuka muu kuin eläkeläinen kykenee lomailemaan täysipainoisesti vailla arjen/työn huolia eli ilman paineita. Niinpä lomakohteessa joiltakin lepotuoleilla käydään jo vilkasta keskustelua siitä, onko huominen perjantai normaali perjantai. Joku huomauttaa, että se on loppiainen eli vapaa päivä. Jaaha, ehtii siis lauantaina ja sunnuntaina palautua työvireeseen. Meikäläinen ei eläkeläisenä noita puheita ymmärrä. Työtä tekevillä on murheensa ja Marxinsa. Meillä eläkeläisillä taito oleksia.

Sääennusteen mukaan ylihuomenna eli lauantaina iltapäivällä samoin kuin sunnuntaina näyttäisi talvi suosivan hiihtoa kotitanhuvilla. Ei muuta kuin Fischerien pohjiin porkkanaa tai voihan vanha liisteri myös pelata. Latu kutsuu Joupiskalle, Tanelille ja Linnanpuistokin tarjoaa uraa. Näin vuosi kotimaassa jatkuu miinusasteisena, vaikka kotimaahan on juhlava tulla, siellä kun en vielä tänä vuonna ole ollut.

Näissä oloissa hiihto ei ole tullut mieleen kuin teksti-tv:stä Heikkisen hurjana vetona Tourilla. Ja on tässä lomahotellin liepeillä joku suomalaisukko viuhtonut sauvoilla niin, että porkanpiikit sätivät kipinöitä muhkuraista asfalttia vasten.

Pitää sen verran ottaa takaisin lausumaa, ettei täällä eläkeläisellä ole huolen häivää. Sellainen pieni aihe, kuten kuntouinnin aloitus kotihallin altaassa yhdeksännen päivän eli maanantaina aamulla vaatii uutta asennetta. Täällä kun olen joutunut pitämään tuntumaa veteen hotellin laajassa uima-altaassa, vaikka siinä parhaiten menestyy kahlaamalla.

Tänään Helsingin Sanomien Torstai-liite antoi kuntouintia harrastaville vinkkejä siltä varalta, ettei aina tarvitse uida sammakkoa sitä kilometriä. Minusta kilometrin uintia vastaa hyvin se, kun tekee suihkussa uintiliikkeitä (käsillä). Pitääkseen yllä kuntoa täytyy vedessä edetä ainakin tunti. Minun tavoitteeni on tunti ja kolme kilometriä. Niin ja ne HS:n antamat vinkit muistuttivat enemmän peuhaamista vedessä kuin kuntoilua. No, jokainen saa toteuttaa tässäkin asiassa omia tavoitteitaan ja parhaana pitämiään niksejä.

Tämän torstain kun vielä sinnittelemme, niin sitten pakkaamme matkalaukut ja lyhyiden yöunien jälkeen bussilla lentokentälle. Kotomaahan laskeudumme kello 15 ja jos kaikki menee nappiin juna tuo meidät Seinäjoella iltakahdeksalta.

Helpotusta pakkaamiseen tuo se, kun lasten dontsia muistuttava uimarengas, tiedättehän nämä turistikohteiden onnettomat välineet, puhkesi sopivasti, läsähti ja menetti tilavuutensa. Tuskin sitä muutenkaan olisi mukaan otettu.

Sama pätee siihen,  jos tänne ensin raahaisi paksuja kirjoja (Päätaloa, Linnaa jne) ja luettuina eli tyhjennettyinä taas kotiin. Siihen tarjoaa ratkaisun sähköinen kirja. Se ei paina, ei vie tilaa ja kaikesta huolimatta säilyttää sisältönsä.

(657.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *