Kolhaisuja

Pakitus ei mennyt putkeen. Pahimmillaan autosta voi tulla rusina. Kuva on uumajalaisesta kauppakeskuksesta.

Kuskin silmissä alkoi vilistää uutisotsikko: ”Vanhus kolhi parkkipaikalla.” Pian se leimahtaisi jättiskriinille kerrostalon päädyssä kattohuopa- ja kissanruokamainosten sekaan. Nissanin 71-vuotias kuski oli luokiteltu vanhukseksi. Se tuntui kuin olisi maansa myynyt, vaikka parkkipaikat ovat kolhujen ydinaluetta.

Huolimatta polven tekonivelestä vanhus kyykistyi notkeasti tutkimaan vaurioita muistaen, että peruuttaja maksaa. Takana tullutta rantasaunan kokoista kaupunkimaasturia suojasi kromattu karjapuskuri. Automerkkiään edustanut kuski kehotti monimielisesti vanhusta katsomaan peiliin. Fiksu ohje, mutta myöhässä kuten ohjeet usein.

Ennen kuin vanhus poistui paikalta, hän sanoi kuuluvasti nimensä ja vakuutusyhtiönsä, jos ilmenisi aihetta korjaamolle. Hänen piti kiirehtiä maistraattiin, jonka vastapuoli tietoviisaasti huomautti juuri muuttuneen Digi- ja väestötietovirastoksi.

Takapuskurin lommoa vanhus kävi näyttämässä pajalla. Siellä hän huomasi eli bongasi pajan seinällä Pirellin rengaskalenterin vieressä kellastuneen lehtileikkeen: Auton pinta on kuin ihmisen iho. ”Tuo menee jo kovin pitkälle. Pelti on elotonta, iho uudistuu ja tuntee. Ei nouse pelti kananlihalle, kutise, kalpene eikä punastu, joskus lommoontuu”, vanhus järkeili ja seurasi, kuinka ammattimies tarttui imukuppikahvaan ja pullautti laakean lommon entiseen kuosiin. Se oli mekaniikkaa, ei ihonhoitoa.

Vanhuksen mieleen muljahti suoratoistoa muistuttava tapaus. Aamuhämärässä firman johtaja kolhaisi pihassa auraustraktoria. Jätti autonsa siihen ja säntäsi toimistoon.Traktorikuski luuli raittiusmiehenä tunnetun johtajan loukanneen itseään ja ampaisseen hakemaan apua. Palattuaan hän sanoi käväisseensä soittamassa tutulle sanomalehden toimittajalle, ettei tästä saa laittaa mitään lehteen. Traktorikuski huomautti, ettei tämä olisi uutiskynnystä ylittänyt. Turhautunut johtaja suositti, että piha alettaisiin aurata traktorin sijasta lumikolalla ja lapiolla.

Suivaantunut traktorikuski puolestaan kehotti johtajaa vaihtamaan Teslansa Eslaan.

(970.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *