Kiertotalous on nykysuomen uudissanoja, niitä runsaskäyttöisiä. Aina kun ilmaisussa on sana talous, saa se ainakin minut valpastumaan; kyseessä on jotakin tärkeää, painavaa ja jokaista koskevaa. Kiertoon liittyy jonkinlaista kehämäistä, kuten vaikka kiertoilmaisu, jolla sama asia sanotaan toisin, eli palataan lähtökohtaan.
Nimensä mukaisesti kiertotalous tarkoittaa sitä, että tuotannosta mahdollisimman vähän joutuu hukkaan, jätteeksi tai haaskuulle. Entisaikaan asia tiivistyi niin, että lautanen syödään tyhjäksi. Sitten tuli vaihe, joka piti hienona ja sivistyneenä ja jopa terveellisenä jättää osa ruoasta lautaselle.
Joidenkin tietojen (WWF) mukaan tähteeksi eli jätteeksi joutuu syömäkelpoista elintarviketta ennätyksellisen paljon, vuodessa jopa 123 kg/henkilö. Sitä on vaikea ymmärtää, kun maailmassa on miljoonia nälkää näkeviä ja nälkään näännytään.
Euroopan veturin eli Saksan syömäkelpoisen elintarvikehukan määräksi arvioidaan kymmenen miljoonaa tonnia tai saman asian ilmaisee se, että joka sekunti hylätään 300 kiloa muonaa. Se on melkoinen vuori kolhiintuneita hedelmiä, päiväysvanhaa ruokatavaraa kuten salaattia, joka nahistuu jääkaapissa ennen pääsyä pöytään. Kyse ei ole vain lyhytnäköisestä tuhlaamisesta, sillä jättimäinen ruokavuori lisää ilmastonmuutosta. Jos Saksa laittaisi jarrun elintarvikehävikilleen, kasvihuonepäästöt vähenisivät vuosittain 48 miljoonaa tonnia. YK:n tarkoitus on puolittaa elintarvikehävikki vuoteen 2030 mennessä.
Kaksi miljoonaa tonnia käyttämättömänä heitetyistä elintarvikkeista kaksi miljoonaa tonnia on WWF:n mukaan viljatuotteita, kuten leipää ja muita leipomotuotteita. Juuri eilen katseeni osui erään liikkeen leipätiskien vaiheilla kylttiin, joka kertoi että kello 19:n jälkeen päivän leivät myydään 50 prosentin alennuksella.
Kuudennen polven sveitsiläinen mylläri Dominic Meyerhans kerää sellaiset määrät jäteleipää, että se korvaa oluen valmistuksessa kolmekymmentä prosenttia maltaasta. Kahdeksasta tonnista leipää saadaan tuotettua tuhat hehtolitraa eli 100 000 litraa olutta. Perinteisin menetelmin valmistettu 0,33 litran olutpullo maksaa Keski-Euroopassa reilut kaksi euroa, mutta leipäpohjainen lager vain 1,30 euroa. Sveitsissä ja Saksassa olutta juodaan tai nautitaan ihan toisia määriä kuin meillä, joten leivästä on moneksi kuten olueksi eli englanniksi Bread Beer. Tosin Saksan vuosisatoja vanhat oluen puhtautta säätelevät määräykset eivät salli leivällä käytettyä juomaa kutsuttavan olueksi, Bier.
Huomaan osallistuneeni jo usean vuoden ajan kiertotalouteen. Ei tarvitse kuin viikonloppuna lähteä koiran kanssa aamulenkille, kun kotikadulla joutuu väistelemään pitsan, hampurilaisten ja panniinien ja ranskalaisten tähteitä, joita varikset ja lokit riepottelevat ympäriinsä. Koiralenkin jatkuessa tavoitan kiertotalouden ytimen. Kaupan pullonpalautusautomaattiin kelpaavan tyhjän oluttölkin, josta saan 15 sentin kuitin. Tänä vuonna olen koonnut tölkkejä arviolta sata, eli olen ansainnut 15 euroa. Ja vuotta on vielä toinen puoli jäljellä. Kyse ei ole vain oluttölkeistä, sillä naapurin kuntosalin kulmilta löytyy usein energiajuomatölkkejä. Myös tyhjät pullot kuluvat repertuaariini.
Tämän sortin kiertotaloudella ei pääse rikastumaan, mutta sen tuottama moraalinen hyvä korvaa rahan.
***
Kirjoituksen lähteenä olen käyttänyt saksalaisia FAZ (Frankfurter Allgemeine Zeitung) ja Spiegel onlinea.
(703.)