Juhlavaa ja muuta muisteltavaa

Tänään 31. X 2017 on 500 vuotta siitä kun kapinallinen munkki Martti Luther (1483–1546) tarttui vasaraan ja naulasi Wittenbergin kirkon oveen 95 teesiänsä. Ne muuttivat maailmaa ja kirkkohistoriaa. Tosin nykytutkimus on tullut siihen päätelmään, ettei tuota plakaattia naulattu, vaan tuohon aikaan tarkoitukseen käytettiin liima tai sinettivahaa. Tutkimus on osoittanut myös sen, että 95 teesiä julkistettiin samanaikaisesti useilla paikoilla Wittenbergissä

Naulattiin tai liimattiin, mutta niin sanoakseni näillä mennään ja taputellaan Martti Luther reformaatioineen odottelemaan uusia aikoja.

Ensi vuonna tulee muisteltavaksi, tuskin juhlittavaksi, Eurooppaa (1618–1648) tuhonnut 30-vuotinen sota. Sodan koettelemuksiin kuuluivat tyrannia, rutto, nälänhätä, väestökato, ryöstely ja raakalaisuudet.

Mieleeni tulee se, ettei tuolla Lähi-idässä vuosikausia riehuva sota ole kestoltaan kovin poikkeuksellinen eikä se ole 30-vuotisesta sodasta siinäkään mielessä poikkeava, että sotaa eivät käy valtiot toisiaan vastaan. Sotaa ja taisteluja käyvät eri ryhmät, eli sota on ikään kuin ulkoistettu. Ryhmillä on oma moraalinsa, ideologiansa ja omat rahoituslähteensä kuten Isiksellä tuottoisa öljy- ja huumebisnes. Valtioiden väliset sodat ovat käyneet harvinaisiksi. Ne kun tulevatt äärettömän kalliiksi.

Joku on sanonut, ettei sodassa enää tarvita kolmea aselajia, riittää, kun ostaa 100 000 eurolla muutaman tuhat käytettyä kalashnikovia, joilla sitten kiusata ihmisiä ja harjoittaa julmuuksia.

***

Se siitä, mutta aamulla kuulin ajankohtaisen raportin tuolta Kainuusta. Hirvimetsällä ollut mies joutui silmätysten vinosilmäisen suden kanssa, joka jo oli koiran kimpussa raadellakseen tämän. Susi katsoi vihaisesti hirvikiväärillä tähtäävää miestä. Susi menetti henkensä ja koira säästyi.

Ampuja teki asianmukaiset ilmoitukset viranomaiselle, onhan susi rauhoitettu peto. Sen sijaan tapauksesta kuulleen erään vanhanemännän ratkaisu oli ampujalle ollut se, että ”olisit polkenut sen rämmeikköön”.

Kuvan kirjan nimi ”Der lutherische Urknall” eli luterilainen alkuräjähdys. Kirja on saksalaisen Martin Graffin tekemeä ja se venkoilee saksalaisten kustannuksella ja panee se ranskalaisiakin alta lipan.

(748.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *