Aamu aloitti tulonsa taas tuolta jostakin idästä. Kuinka pitkälle sitä itää riittääkään, kun kotoa katsottuna tämä maailmankolkka edustaa äärimmäistä itää. Kauko-itää. Johtunee siitä, että vakiintuneet määritelmät, kuten itä, ovat lähtöisin itsekeskeisestä lännestä.
Niin no, aamu sieltä tuli ja toi auringon ja altaalle puhdistajan, jonka imurin letku kulki toisessa päässä poikki altaan. Päätyyn tullessani jouduin alittamaan sen ja samoin lähtiessäni kohti toista päätyä. Tuntui, että siinä räpiköidessäni tuhraantui aikaa ja uimisen rytmi kärsi. Pian kuitenkin putsaus oli ohitse ja altaan katkaissut letku kelalla, kun olin uinut kilometrin, joten kaksi seuraavaa kilometriä sujui esteittä.
Aamulla altaan veden jotkut kohdat tuntuvat lämpimämmiltä kuin toiset, ja joissain varjoisissa kohdissa vesi on suorastaan vilpoisaa. Aurinko huolehtii päivän edetessä veden tasalämpöiseksi.
Tänään meitä uimareita oli kaksi, nainen ja minä. Nainen on ollut uimassa jonakin aamuna yhtaikaa kanssani. Hän ui tottuneesti rintaa eli sammakkoa, ja hänen uintimatkakseen tulee puolitoista kilometriä. Hänen lopetettuaan jää laaja ja hiljainen allas minun käyttööni. Minullekin siitä riittää suikale pituussuunnassa 60 kertaa päästä päähän ja jälkeeni jättämäni alle metrin leveä ura eli vesialaa käytän noin kuusikymmentä neliötä. Se on kerrostalokolmion pinta-ala.
Näitä Thaimaan kolmekilometrisiä olen taittunut yhteensä 12 kilometriä. Päiviä, tehokkaita ja aurinkoisia päiviä, on vielä viisi. Joka päivä en kuitenkaan ui, mutta muutamana ainakin. Mereen en mene, riittää kun katselen sitä.
***
Joka päivä ihailen hotellin henkilökunnan ylitsepursuavaa ystävällisyyttä. Siivoojat, ravintolan tarjoilijat ja muut työntekijät, respan neidit, matkatavaroiden roudaajat ja Elliotiksi mainittu englantilainen johtaja nyökyttelevät iloisina ja paikalliset naukaisevat nasaalisti tervehdyksiä kämmenet vastakkain leuan alle kohotettuina. Mukava tuntea olevansa huolenpidon ja huomion kohteena. Vaan jonakin päivänä ravintolassa työskenteli vaaleahiuksinen nainen, siis kollegoidensa täydellinen vastakohta. Hän ei näyttänyt ottavan lähentelyksi, ei edes sen yritykseksi, kun kysyin, että mistä noin vaalea neiti tulee?
–Kazakstanista, hän sanoi ja kysyi minun kansalaisuuttani.
–Suomesta, sanoin.
Saatoin havaita, vai kuulinko vain, hänen iloisen ilmeensä syvenevän. Päättelin sen johtuvan Finland-sanasta.
Muistelen erään sukulaiseni haavoittuneen toisessa maailmansodassa Kazakstanissa. Siellä hän taisteli SS-joukoissa. Sen jälkeen hän toipui sotilassairaalassa Berliinissä ja oppi saksaa. Tämä näin sivuhuomautuksena, jos –meinaan – sodassa halutaan nähdä jotain hyvää. Hän oppi myös arvostamaan saksalaista olutta.
(772.)