Ilmastointikanava hurajaa yön ja viilentää tuvan aamuksi oikein raikkaaksi, eikä siinä aamutuimaan vielä mielikuvitus käsitä, että ulkona vallitsee jo +26 astetta. Sellaiset suomalaiset hellelukemat. Ne täytyy käydä parvekkeella aistimassa.
Joka-aamuisena rituaalina tarkistan Ilmatieteenlaitoksen paikallissään, joka tänään oli Seinäjoella -1, ja Saariselällä -6. Sitten vilkaisen vielä täkäläisen Bahtin kurssin: yksi euro on 35,77 THB. Kyseiset tiedot ovat tarpeettomia, mutta ihmisellä pitää olla joitain häntä ohjaavia rutiineja matkoillakin.
Aamiaisen jälkeen menen pyyheliinapömpelille, ja siellä on khakipukuinen sotilas päässään lila baskeri, jaloissa maiharit ja vyöllä radiopuhelin. Hän antaa minulle pyytämäni määrän pyyheliinoja, jotka vien vanhoille paikoillemme. Näin ne tottumukset määräävät ja ohjailevat. Uimahallin pukuhuoneessakin menen lähes aina samalle kaapille, jos se vain on vapaa.
Sen havainnon olen tehnyt, että hotellin alueella näkee noita sotilaan näköisiä nuorukaisia enemmän kuin viime vuonna.
Tänään illalla meille tarjotaan paikallista urheilua eli thaiboxingia eli thainyrkkeilyä. Rantanurmikolle on pystytetty kehä, jonka näkeminen tyhjänäkin herättää pienoista kunnioitusta. Jotkut kamppailulajeja tuntevat tietävät, että thai- ja olympianyrkkeily eroavat toisistaan ainakin siinä, että edellisessä pyritään tyrmäämisen sijasta näyttämään ja käyttämään käsien ja jalkojen ja vartalon notkeutta ja oveluutta. Lajiin kuuluu myös karjahtelu.
Kehäköysien sisäpuolella tapahtuvaa nyrkkeilyä olen kerran seurannut kolme vuosikymmentä sitten Tammer-turnauksessa. Näinpä silloin tyrmäyksenkin. Toki vapaamuotoisia, säännöistä piittaamattomia ”matseja” olen joskus joutunut todistamaan seinäjokelaisilla nakkikioskeilla.
Itse olen välttänyt joutumasta nyrkkeilemään, kun joku etuilija taksijonossa voimansa tunnossa uhoaa olevansa entinen nyrkkeilijä. Siihen minä, että olen teurastaja! Hienoa, että vanhaa hyvää ammattia yhä kunnioitetaan.
Eilen lähdin Patongiin ostamaan paitaa, ei millään kaksimielisellä puujalkavitsillä ryyditettyä t-paitaa, vaan lyhythihaista pikeetä. Sellaisia löytyi erään liikkeen sokkeloisesta yläkerrasta. Lähtöhinta vain oli kova, mutta se tippui lähes molempia, asiakasta ja kauppiasta, miellyttäneelle tasolle. Sekin kävi selväksi, ettei kannata yhtä paitaa ostaa, ja kun kasassa oli kuusi eriväristä Adidas-paitaa ja kolmet Calvin Kleinin kalsarit, asettui hinta määrään nähden kuluttajaystävälliseksi.
Niin vain kapitalismi kohteli nurjasti: sen minkä tinkiessä voitin, hävisin siinä kun en ehtinyt ilmaiseen bussikuljetukseen hotellille ja jouduin pulittamaan 300 Bahtia eli 8,40 € Tuk-Tuk-pirssille. No, raha siinä teki kiertoaan.
(773.)