Tampereen yliopiston tiedotusopinlaitosta on osittain kiittäminen, että meillä on kaksi loistavaa elokuvantekijää, Mika Kaurismäki, 63, ja Matti Ijäs,70. Tosin molemmilta tiedotusopin opiskelut jäivät. Akateemikko Kaurismäki on katunut niitä muutamaa vuotta, jotka hän kulutti yliopistolla sen sijaan, että olisi hankkinut ammattikoulusta oppia, josta olisi ollut käytännön hyötyä.
Matti Ijäs täyttää tänään 25.2. 70 vuotta. Helsingin Sanomien syntymäpäiväjutussa hänet mainitaan ohjaajana, joka tunnetaan vinon komedian läpäisemistä elokuvista. Niissä ihmiset tuodaan esille pikku vikoineen. Hänen ensimmäinen elokuvansa Viimeinen keikka (1984) on suosikkini. Se on katsottavissa Areenalta.
Yhdessä soittamisen lopettanut orkesteri kokoontuu Viimeiselle keikalle eli lähtee hautaamaan Martti ”Ruipelo” Huttusta, jonka soitin oli haitari ja 2-rivinen on aikomus seppeleen sijasta laskea hautaan. Niemi, viinaan menevä klarinetisti ja Volanen, basisti, ja osto- ja myyntiliikkeen pitäjä hankkivat porukalle mustat baskerit, orkesterin tunnusmerkin. Hammaslääkäri Mäkipää, laulu ja kitara, ei sellaista enää suostu päähänsä laittamaan.
Hautajaiset ovat pienessä kirkonkylässä, jonka kirkkoherrana entinen rumpali ”Himo” Himanen on toiminut neljä kuukautta. Hän esitelee kirkkoa ja seurakuntaa vanhoille kavereilleen, että hautajaisia on enimmäkseen, mutta on hän hiljattain toimittanut yhdet ristiäisetkin, 3870 grammaa, tyttövauva. Ollaan valtavirtojen ulkopuolella eli syrjäseudulla, jonne ajomatka on ollut Niemelle sen verran raskas, että hän on simahtanut.
***
Elokuvan tässä vaiheessa mieleeni tulee Dallapè, suomalaisen viihdemusiikin uranuurtaja ja jättiläinen ja sen laulusolisti 1930-37 Veli Lehto, oikealta nimeltään Viljo Leopold Lehtinen. Hän oli opiskellut laulunopettajaksi Helsingin koservatroriossa ja kirjoittautunut myöhemmin Helsingin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan. Lehto teki 150 levytystä, joista suurimman osan Dallapéssa. Hän esiintyi myös Ylioppilaskunnan laulajissa.
Laulajanuran jälkeen hän ryhtyi papiksi. Se selvittää salanimen käytön, sillä tuskin viihdelaulaja olisi helposti edennyt papintehtävään. Lehto tai jo silloin Lehtinen toimi Kaarinan seurakunnassa ja oli hyvin suosittu vihkipappi. Hänen on kerrottu antaneen laulutunteja nuorelle Mauno Koivistolle. Hän kuoli 61-vuotiaana 1965, jolloin vasta paljastui hänen mittava uransa viihdelaulajana. Harmi etten ehtinyt tiedustella asiaa sedältäni, joka oli Kaarinan kirkkoherrana hieman myöhemmin 1967-71.
Tutuksi ovat kuitenkin tulleet Veli Lehdon ”Yö Altailla” ja ”Sulamith”. Mielestäni ne ovat parasta Veli Lehtoa ja suomalaisen iskelmämusiikin helmiä.
***
Vainajan muistolle orkesteri soittaa urkuparvelta ja Mäkipää laulaa komeasti Come priman, Umberto Marcaton bravuurin. Hautajaisten muistelujakson jälkeen elokuva saa mielikuvituksellisia piirteitä.
Ennen kuin selitän elokuvan puhki, kehottan arvoisia lukijoita katsomaan Areenalta Matti Ijäksen Viimeinen keikka, mutta ei Pala valkoista marmoriakaan ole pahitteeksi. Jokainen muodostakoon niistä omat merkityksensä. Kaiken lisäksi niistä saa vähällä vaivalla hyvän mielen.
Kuvassa haitaria muistotilaisuudessa soittaa kirkkoherra Himanen, takana vasemmalta Volanen, Niemi ja Mäkipää.
(974.)