Syyskuun viimeisenä sunnuntaina tein koiralenkillä mielenkiintoisen havainnon Pajuluoman varressa. Tarkemmin sanoen siinä, missä silta yhdistää Ylisentien ja Pelitien ja luoma laajenee lammen tapaiseksi, jossa viihtyy sorsia. Siitä kun mennään viisitoista metriä alavirtaan, niin yhden puun runkoon on kiinnitetty kyltti, joka muistuttaa, ettei sorsia saa kepittää eikä kivittää. Sen alapuolella on virallisen tuntuinen huomautus, että alueella on tallentava videovalvonta. Ohhoh, tuumasin, että nyt se iso veli on pantu valvomaan oikeata kohdetta eikä vain kyttäämään.
Todennäköisesti näillä main joku on nähnyt, kuinka sorsia on kohdeltu kaltoin. Sorsat ovat kesyyntyneet kun ystävälliset ihmiset ruokkivat niitä leivänmurusilla. Näin on syntynyt luottamus luontokappaleiden ja ihmisten välille, ja mikä luottamusta paremmin synnyttää ja lujittaa kuin ruoka. Luottamus ei kuitenkaan ole itsestään selvää.
Kymmenet sorsat elävät keskellä kaupunkia omaa elämäänsä aiheuttamatta ihmisille haittaa, mitä nyt harvakseltaan päästelevät omaperäisiä töräytyksiä, jotka saattavat yllättää puistossa omissa ajatuksissaan kulkevan. Ja kun rannalle ilmestyy mummu ja lapsenlapsi murupussin kanssa, uivat sorsat kohisten odottamaan herkkusadetta. Ruokinta on nopeasti ohitse ja jonkin ajan kuluttua sorsat nousevat rantatöyräälle kylläisenä lepäämään, eivätkä ne juuri hätkähdä ohikulkijaa ja hänen koiraansa.
Kyltti videovalvonnasta lienee vain pelote, ajattelen, mutta ensi näkemältä se voi herättää kunnioitusta, jos on liikkeellä pahoissa aikeissa. Saattaa se vaikuttaa, ettei Isisin harjoittaman terrorin kaltainen raaka väkivalta kohdistu luontokappaleisiin tai se ei edes pääse alkuun. Joku sen kyltin siihen on tuonut ja kiinnittänyt nähtäville.
Hänelle pitää nostaa lätsää. Kyllä sorsilla pitää olla oikeus viihtyä Pajuluomassa.
(944.)