Arkihuolia… ei nyt sentään

Kari Hotakaisen kymmenisen vuotta sitten ilmestynyt Ihmisen osa on mainio romaani, nokkelaa hotakaista. Sitä se oli myös jokunen vuosi sitten näytelmänä Tampereen Teatterissa. Pääosaa Salme Malmikunnasta esitti 82-vuotias Anja Pohjola kerrassaan empaattisesti ja hänen puolisoaan Heikki Kinnunen samanveroisesti.

Katsoin eilen Ihmisen osan elokuvana ja hyvä oli sekin. Käsikirjoituksen ovat tehneet romaanin innoittamina Juha Lehtola Kari Hotakaisen kanssa. Se ei ollut romaanin toisinto ja se koituu elokuvan ansioksi. Pääosassa eli Pekka Malmikunnaksena loistaa Hannu-Pekka Björkman. Hänen roolinsa uralta suistuneena it-firman toimitusjohtajana on hallittu ja kokonaisvaltainen, peräti ilmeikäs ja sopivan reipasotteinen.

Asiaan päästään heti alkumetreillä Pekan osallistuessa ventovieraan vainajan hautajaisiin nauttien kestityksestä, kunnes hänen ja vainajan ystävyys osoittautuu tekaistuksi. Elokuvan juoni perustuu Pekka Malmikunnaksen pitkälle edenneen huijauksen hapertuessa ja totuuden alkaessa vähitellen paljastua kun hänen vanhempansa – Asko Sarkola ja Leena Uotila – tulevat yllättäen Helsinkiin. Meno on kaaosmaista kujanjuoksua ja vähältä piti -tilanteita. Nopeilla valheilla hän väistelee paljastumista, kuten kiireellisellä lennolla Tukholmaan tai piipahduksella yrityksensä Data-Pekan tehtaalla Pekingissä.

Ensi järkytyksen vanhemmille aiheuttaa kuitenkin se, että Maija-tyttären (Armi Toivanen) kumppani, konduktööri-Bika on nainen. Siis hyvin hotakaismainen käänne.

Huijaaminen ja sen paljastuminen on käyttökelpoinen aihe. Pentti Haanpää on meikäläisen huijaustematiikan yksi uranuurtaja. Hänen jutuissaan huijari on milloin kylään eksynyt saarnamies tai sodassa kaatuneeksi ilmoitettu poika, joka palaa elävänä kotikonnulle. Aikansa pojan kyltymätöntä ruokahalua katseltuaan isä pistäisi pojan lätkimään, mutta äidinrakkaus pitää hänet lihapatojen äärellä. Ihmisen osassa totuuden verhoa raottaa ensimmäisen kerran Pekan  sisarentytär kun tämä kysyy, eikö kummisedällä ole koskaan rahaa. Se on pienen tytön tarkka havainto.

Elokuvan synnyttämästä jälkimausta piisasi nautittavaa vielä seuraaviksi päiviksi. Eikä se johdu vain siitä, että loistava Hannu-Pekka Björkman sattuu olemaan Ilmajoen poikia. Ihmisen osa sekin.

Elokuva kannattaa katsoa.

(876.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *