Tästä sunnuntaista näyttää kehittyvän sopiva päätös tämänkertaiselle hiihtojaksolle. Eilisen suunnnitelmat eivät täysin toteutuneet, mutta näissä oloissa suunnitelmien ja toteutuksen ei välttämättä tarvitse mennäkään yksiin. Hiihdeltyä toki eilenkin tuli, samoin syötyä hyvin ja nimenomaan aasialaisittain. Tänään kun jonakin ajankohtana herkuttelemme poronkäristyksellä, on kulinarismi hoidettu.
Eilen istuksiessamme Kaisalla oli siinä pariskunta, jonka puheenparresta en heti saanut selkoa. Kysyin, mitä kieltä puhutte. Mies sanoi kieleksi ja kansallisuudeksi hollannin. Hetken kuluttua rouva kaivoi kännykästään esille valokuvia hollantilaisten talviliikunnasta. Siinä auringonpaisteessa poseerattiin peilikirkkaalla jäällä jollakin kanavalla pikaluistimet jalassa. Hollantilaisetkaan eivät joka vuosi pääse nauttimaan talven riemuista ja kiidättelemään kanaville. Ilmasto lämpenee, toteaa herra. Pariskunta oli lähtöisin Amsterdamista, ja aikoivat tulla toistekin Suomeen ja hiihtelemään.
Jos ei ole Suomea siunattu pinnanmuotojen korkeuseroilla, niin eipä hollantilaisetkaan niillä pääse pröystäilemään, mutta meikäläisestä kuulosti ylevältä, kun Hollannin herra puhui vuorista tarkoittaen meikäläisten tuntureita.
Sen verran siitä keskustelusta syntyi virikettä, että koitimme selvittää vuoren ja tunturin eroa. Googlaamalla selvisi, että vuori on ympäröivää aluetta selvästi korkeampi pinnanmuoto. Vuorella on tyypillisesti jyrkät rinteet, suhteellisen helposti rajattavissa oleva huippualue ja huomattavat paikalliset korkeuserot. Vuoria muodostuu laattatektonisten mekanismien tai vulkaanisen toiminnan tuloksena.
No, niin tunturi on sitten vain kukkula.
Tänään hiihto-ohjelmaan ei kuulu yhtään tunturin ylitystä, eilenkin vain piipahdimmE Iisakkipään kupeelta. Riittänee tälle reissulle, kun on ylitetty Kaunispää, Palopää ja Kiilopää. Selfiekuvassa olemme juuri Kaunispään laella.
(677.)