Niin se sunnuntaipäivä meni: vein koiraa, aamupäivän nassaroitsin tuvassa, luin sanomalehdet, join kahvia ja päätin lähteä hiihtämään tuohon Linnanpuiston futiskentälle. Siinä on Väiski jo näillä niukoilla lumilla hiihtänyt pitkästi toistasataa kilometriä, vaikka ladun alta kumottaa jäiset tupakset.
Kehnon ladun korvasi hyvä luisto, ja kun lenkillä ei ole raatelevia ylämäkiä, ei tarvinnut tuskailla lipsumisesta. Hiihdin reilun tunnin ja melkein yksitoista kilometriä. Hiihdon ja suihkun jälkeen maistui valikoima laatikoita: porkkanaa, perunaa, lanttua ja maksaa. Huhmaisin myös viimeisen kimpaleen kinkkua. Olo kävi raukeaksi ja otin kunnon, ehkä liian pitkät, päiväunet. Urheiluntäyteinen ilta päättyi Vierschanzentourin (Saksan-Itävallan mäkiviikon) avauskilpailun seuraamiseen. Ei ollut Oberstdorfissa Suomella asiaa kärkisijoille, ei edes toiselle kierrokselle..
Kovin on taannuttu hyppäämisessä siitä kun Hemmo Silvennoisen voitti 1954/55 mäkiviikon tai kun Janne Ahonen oli voittamaton. Päivän Hesari kertoi, että Hemmo Silvennoisen oli juhlinut Garmischissa edellisen illan aina pikkutunneille ja voittanut seuraavana päivänä. Mäkihyppääjät ovat urheilijoita isolla U:lla.
Näin se maailman kunnia hiipuu. Tosin Suomi on Itävallan kanssa menestyksekkäin maa Saksan–Itävallan-mäkiviikon historiassa. Eiköhän se iloksi muutu ennemmin tai myöhemmin.
Ilta päättyi Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen jakson katsomiseen. Hieno aloitusjakso joskin turhan paljon präiskimistä. Ainakin alku näyttää noudattavan perinteistä Tuntematonta, mitä nyt on saatu enemmän liikettä ja miljöötä.
Paikalliseksi uutiseksi nousi joulukuusen kaataminen kesken jumalanpalveluksen vai mikä messu se nyt onkaan Lakeuden Ristissä. Vastaavanlainen välikohtaus hätkähdytti kirkkoväkeä joulunpyhinä Ilmajoen kirkossa, vieläpä kahdesti. Lehtiuutinen olettaa asialla olleen saman tyypin. Uskonnonvastaista protestointia, mielenvikaisuutta vai molempia. Se ratkennee, kun asia tutkitaan.
Kovin niukkaluminen oli maisema viime vuonnakin näihin aikoihin.
(877.)