Aamulla näytti siltä, että perjantaista kehittyisi päivä, josta ei paljon jäisi muisteltavaa. Ulkona lämpöasteita ja lumettoman joulukuun hämärää ulottui kaikkialle. Maakuntalehden tapahtumakalenterin muutaman rivin pienitekstinen maininta, että Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetään aamukymmeneltä näytelmä Yksi mies, kaksi pomoa tuntui uskomattomalta. Tarkistus netistä osoitti, että näin on asia ja esitys kestää taukoineen kaksi ja puoli tuntia. Niin, siinä todella oli kestämistä.
Pari kuukautta sitten, ensi-illan jälkeen, muistan näytelmää kehutun kreisikomediaksi ja hulvattomaksi irrotteluksi. Sitäkin korostettiin, että päähenkilöksi oli onnistuttu saamaan Janne Kataja, tämä tv:stä tuttu.
Teatteriaamun ensimmäinen yllätys oli lipun hinta 30 euroa, toinen ”emme vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista”. Kolmanneksi yllätti se, että talo oli täynnä nuorta yleisöä, joka täytti teatterin 400 katsomopaikkaa. Minun paikkani oli piippuhyllyllä eli viimeisen rivi pehmeä istuin numero 405.
Lisää yllätyksiä. Näytelmän ”juoni” hukkui hössötykseen, kun näyttämöllä mentiin ja tultiin, pyörtyiltiin, pudottiin portaikkoon, laitettiin ja tarjoiltiin ruokaa ja siinä tohinassa ”syttyi” pieni tulipalokin. Estradille pyydettiin apuja katsomostakin, eli jonkinlaista interaktiivisuutta.”Menestysnäytelmäksi” luokiteltu esitys jätti sekavan vaikutelma. Sen sijaan railakkaasti soittanut bändi (kuva) ja väliajan leivoskahvit tarjosivat aamupäivän parasta antia. Niiden avulla selvisin nukahtamatta loppuun.
Jonkinlainen yllätys ja iloinen sellainen oli poistuessani huomata lippalakkini ja takkini olevan naulakon siinä kohtaan mihin ne tullessani jätin. Nuoren yleisön arvoitus selvisi, kun kaupunginteatterin edessä vartosi ainakin kymmenen Härmän liikenteen linja-autoa, jotka tuulilasin plakaattien mukaan palasivat Vimpeliin, Ähtäriin. Alajärvelle jne. Lukiolaiset olivat olleet teatteriretkellä, jolta he toivon mukaan saivat muutakin kuin väliajalla jaetut välipalaeväät.
Minä antaisin heille tunnustuksen asiallisesta käytöksestä.
(761)