Torstain säätiedotus lupaa poutaa iltapäivään asti. Siinä sopiva rako hoitaa pyörälenkki, niinpä ampaisen matkaan kello yksitoista Nurmoon ja siellä länsipuolen tielle ja kohti Lapuaa.
Hyvännäköistä ja vehreää maisemaa, jonka läpi vanha tie kaartelee sopivan laajasti. Tuonne jää Kaaranmännikkö. Mistä sekin nimi? Samaa mietiskelen usein Peräseinäjoella Kätevänmännikön kohdalla ja Laihialla Karkkimalaa. Pitää selvittää nimien alkuperä.
Taivas härnäilee sateella, ja vähän ennen Lapuaa pitää riipiä sadetakki päälle. Se tuntuu lämpimältä ja torjuu tehokkaasti putoilevaa tihkua. Lapua vaikuttaa hiljaiselta. Vastaan tulee vain joku koiranulkoiluttaja, ja erään talon nurmikkoa leikkaa kilpikonnaa muistuttava musta robotti. Se on tehnyt ja tekee hienoa jälkeä. Kukapa muu kuin robotti sateella leikkaisi nurmikkoa?
Nousu Simpsiölle on aina yhtä säälimätön. Pulssi hakkaa ja hengästyttää ja maitohappo jyllää reisissä. Poikkean Simpsiölle: rinteessä on komeita huviloita. Palaan valtatielle ja päästyäni ohi vanhan Karhumäen ja Jussin viinitilan myymälän ylitän kaupunkirajan ja tulen Seinäjoen puolelle. Vasemmalle vie Jääkärintie.
Jatkan Ylistaroon Liipantönkän kautta. Sade yltyy. Heitän vettä surkean linja-autopysäkin katoksen takana. Vettä tulee taivaalta. Valtatielle päästyäni sade vihmoo niin, että ajolasit huurtuvat, mutta huurtukoot. Eikä minulla olisi pyyhkimisvälinettä.
Tuolla näkyy Luomapark, jossa tehdään puusta vähän kaikkea ja kaikkialle maailmaan. Vasemmalla on eläinten vanhainkoti, jonka parkkipaikka on täynnä autoja. Lapsia on tuotu sadepäivän ratoksi katsomaan eläimiä. Ylistaron keskustaan ajelen kevyen liikenteen väylää. Juon paikallisen S-marketin kahviossa possukahvit ja kuivaan ajolasit.
Seinäjokea kohti pitää ajaa kymmenisen kilometriä valtatiellä. Ohi menevä ja vastaan tuleva liikenne on vilkasta. Vihdoin Halkosaaren tienhaarassa pääsen omaan rauhaan eli kevyen liikenteen väylälle, ja sitä riittää Seinäjoelle asti.
Jaaha, matkaa kertyi 86,5 kilometriä ja 4,5 tuntia. Vanhaa tuttavaa mukaillen olin kysäistä vaimoltani ja kysäisinkin, onko tällä aikaa kuulunut mitään meheviä juoruja. Vaimo puisteli päätään.
Nyt kun seuraan Oskari Mörön ja Nooralotta Nezirin pinkaisua Amsterdamissa, huomaan sateen loppuneen. Seuraava velvollisuuteni on ruveta jännittämään pituushyppääjä Kristian Bäckin hyppyjä ja Ruuskasen Antin keihäskaaria. Molemmat ovat kovassa kunnossa.