Jo illalla oli tiedossa, että aamulla maata peittää jopa kymmenen senttiä lunta, ja kun meteorologi televisiossa osoitti karttaa ja sen keltaisia alueita, joilla liikenne muuttuu vaikeaksi, tuli hiihtäjällä suru puseroon. Keltaiseksi oli värjätty ainakin Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa. Niillä tiedoilla nukahdin.
Noustuani katsoin aamuhämärää maisemaa verhojen raosta, mutta lumirintama ei ollut vielä saapunut näihin maisemiin.
Aika pian ulkoa alkoi kuulua pehmeää aurausääntä, ei huoltoliikkeen morisoidun kaluston kolinaa: taloyhtiön pihaa puhdistettiin ja avattiin käytävää autokatokselle ja uraa mattotelineelle. Kuului myös puhetta, lyhyitä toteamuksia, ja päättelin Talvitien ja Leppiniemen lykkivän lumia. Sitten äänet hiljenivät, mutta lunta putoili taivaalta.
Naapuritalon pihassa nainen puhdistaa autoaan. Häntä helpottaa se, että auton tuulilasi ja nokka on peitelty jollakin pressulla ja kun hän nostaa sen pois hänen ei tarvitse kuin harjalla sipaisten viimeistellä puhdistaminen.
”Tänään liikuntatoimi ei taida avata latuja aamupäivällä, tuskin koko päivänä, sillä ne olisivat saman tien tukossa”, ajattelen ääneen, että näitäkin päiviä pakosta mahtuu talveen.
Muistan kun meille hankittiin ammoin peltikauhainen ja metalliaisalla käsiteltävä lumentyönnin, ja tämä yksinkertainen työväline tunnettiin Pyry-Pekkana. Tuolla nimellä en sitä enää ole kuullut kutsuttavan. Nyt lumitöitä tehdään vain lumikolalla, joita sentään on keltaisia, vihreitä ja punaisia.
Kai nekin pian varustetaan ajotietokoneella.