Otin selfien Vaasan torilla

Kävin lauantaina polkupyörällä lämpimässä, mutta tuulisessa säässä Vaasassa. Otin selfien torilla taustalla massiivinen Vapaudenpatsas. Kerran pyöräilykaudessa olen tavannut polkaista edestakaisin Vaasaan, ja nyt se on tältä erää hoidettu.

Nikolain kaupungissa on mukava käydä ja aistia kaksikielisyyttä, vaikka lueskelemalla kadun nimien ruotsinnoksia. Siinä syntyy vaikutelma köyhän miehen ulkomaanmatkasta.

Matka Seinäjoelta Vaasaan on 80 km suuntaan ja edestakaisin siis 160 km. Ei mahdoton reissu, kunhan muistaa menomatkalla, että voimia tarvitaan paluumatkallakin. Selfien jälkeen menin syömään torin laidan pieneen – olkoon  bistro – ravintolaan. Söin kreikkalaisen salaatin ja lohikeiton. Harmikseni en erottanut enkä maistanut annoksesta hitustakaan lohta, perunaa laimeassa liemessä oli jopa liikaa.

Hyvissä ajoin torille tulleet kauppiaat olivat levittäneet tuotteitaan pöydille, oli tuoreita kasviksia, kenkiä, mattoja ja rihkamaa. Ostavaa yleisöä aamupäivällä oli liikkeellä vähänlaisesti. Torikahvilaan väkeä sen sijaan oli kokoontunut useita pöytäkuntia muodostaen sen kuuluisan toriparlamentin ulkojäsenineen.

Aterian jälkeen lähdin kotimatkalle. Tuuli puuski mistä milloin, välillä sivulta, vastaan tai takaa. Laihian tiejärjestelyt aiheuttivat tulomatkalla hukkakilometrejä. Paluumatkalla läpikulku onnistui hyvin. Vanhasta tottumuksesta poikkesin Tervajoen Siwassa ja ostin pullon Cokista ja kivennäisvettä, jotka tyhjensin omiin juomapulloihini. Kaupassa poikkesi lisäkseni kaksi muutakin pyöräurheilijaa, jotka jatkoivat Vaasan suuntaan. Koronarajoitusten helpottumisesta kertoi kaupan peliautomaatin toimiminen.

Poikkesin perinteisestä reitistäni ja ylitin Kyrönjoen Valtaalassa Akkaansiltaa pitkin vastarannalle Ulvilan kylään ja jatkoin sitä puolta Ylistaroon hyvälaatuista tietä. Ensimmäinen Akkaansilta rakennettiin kyläläisten toimesta 1947 ja se uusittiin 1970, jolloin myös voimakas yhteishenki takasi työn onnistumisen. Silta mahdollistaa joen toisen puolen palvelujen, kuten Valtaalan kyläkoulun, saavuttamisen turvallisesti. Akkaansillan nimi kertoo hankkeen taustavaikuttajat.

Ne naiset. He hankkivat juuri äskettäin Suomen parhaalle sadan metrin juoksijalle, Samuli Samuelssonille, tuhatmäärin Instagram-kannattajia, jotta miehelle löytyi tukijoita eli sponsoreita.

Iltapäivällä pyöräilin uupuneena Seinäjoen torin poikki – ja siellä oli väkeä. Ja kotona soppaa.

(1008.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *