Aamun koiralenkillä puistossa tapaan usein iäkkään naisen, joka liikkuu pyörillä varustetulla potkukelkalla, olisiko se kelkkarollaattori. Vaihdamme muutaman sanan, niin tänäänkin hänen lähestyessään mäennyppylää.
”Talvikeleillä tässä olisi liukasta, mutta nyt siitä kelpaa mennä”, sanon.
”Kuulkaa, minä ajattelen niin, että takaisin tullessa pääsen hyvän matkan alamäkeä laskemaan. Näin pitää ajatella, nainen toteaa hyväntuulisesti.
Niin se on hiihtäessäkin, että nousua seuraa lasku. Samoin pyöräillessä.
Eilen lauantaina suuntasin aamuyhdeksältä kohti Vaasaa, mutta jo alkumatkasta kolkko luoteistuuli sai minut kahden vaiheille, että taidan tehdä jonkin lyhyemmän lenkin. Jostain syystä kuitenkin jatkoin valtatie 18:aa kohti Ylistaroa. Aurinko ei lämmittänyt käsivarsia kuin satunnaisesti, ja niillä kohdin missä aurinko jäi pilvien taakse, vilutti.
Polkiessani Ylistarossa Kyrönjoen eteläpuolista tietä kehoni lämpenee ja matka taittuu rivakasti. Edellisen kerran olen ajellut tätä kautta joskus viime vuonna. Silloin päinvastaiseen suuntaan. Tienvarren talot ovat enimmäkseen hyväkuntoisia ja ne seuraavat vieri vieressä tietä. Niiden takana virtaa Kyröjoki. Tien toisen puolen pelloilta korjataan syksyisin tuottoisat viljasadot. Siinä muhkea kuivaamo on valmiina ottamaan vastaan viljakuormia, ollaan näet yhdellä Suomen vilja-aitoista.
Tie kaartelee tasaisena enkä pääse hyötymään laskuista, mutta eivätpä haittaa nousutkaan. Ajoittain puuskiksi yltyvä tuuli vastustaa. Tervajoella, joka on yksi Suomen merkittävimpiä vaihtoautokaupan keskittymiä, olen jo lähempänä Vaasaa kuin Seinäjokea. Väyläni pujahtaa Tervajoen jälkeen niillä main, jossa valtatie 18 ylittää Vaasan-radan, pienelle tiiviisti asutetulle mäelle – mitäpä viljelysmaata uhrata tuottamattomalle asumiselle – jolla ohitan pieniä tupia ja niiden sieviä pihapiirejä. Laihiaa lähestyessäni ajattelen, että onko siellä jo saatu valtavat risteys- ja tiejärjestelyt kuntoon. Viimeksi siitä tullessani pelkäsin terävien kivien puhkaisevan kumit ja talutin aika matkan pyörääni.
Nyt pahin on ohitse, tosin tiemerkintä ohjaa keskeneräiselle ohitustielle, jolla ei vielä saisi liikkua. Ajeltuani jonkin matkaa pääsen vanhalle kevyen liikenteen väylälle ja sitä pitkin lähes Vaasaan. Parin kiertoliittymän jälkeen polkaisen Korkeamäelle liikennevaloihin, minkä jälkeen tie jatkuu alavana ohi Vaasan upean jalkapallostadionin.
Kauppahallin Bistrossa syön tuhdin ja nätisti tarjoillun annoksen äyriäiskeittoa. Jo ensimmäinen lusikallinen lupaa, että tällä paluumatka sujuu vauhdikkaasti. Niinpä pysähdyn vain Tervajoen Salen kohdalla. Juon Cociksen ja jatkan. Menomatkan vastatuuli puhaltaa nyt takaa ja vauhdittaa menoani. Paluumatka menee puolituntia nopeammin kuin menomatkan.
Niin se on, että vastustuksen jälkeen asiat yleensä muuttuvat. Ylämäkeä seuraa alamäki, vastatuulta myötäinen. Niin sitä pitääkin ajatella.
(811.)