Juna saapuu lähes aikataulussa Jämsään. Mansoniemi seisoo viluisena siinä päässä asemalaituria, jonne junan loppupää pysähtyy. Minua lukuun ottamatta muut suuntaavat toisaalle. Tervehdimme ja asetan reppuni škodan peräpenkille. Ajamme matkahuoltoon ja noudan sinne edellisenä päivänä Seinäjoelta lähettämäni suksipussin. Jatkamme lomakylään parin kiertoliittymän kautta ja ohi uudehkojen valintamyymälöiden.
Mansoniemi joutuu hakemaan lukuisten samanlaisten mökkien rykelmästä oikeaa liittymää, ja ensin hän karauttaa väärän mökin pihaan. Vekslattuaan auton takaisin tulosuuntaan palaamme tienhaaraan, jossa hän tunnistaa reitin oikean mökin pihaan.
Rinteessä harjakattoinen hirsimökki vaikuttaa pienehköltä, mutta päästyäni sisälle edessäni levittäytyy avara tupa ja siihen liittyvä keittiöosasto. Vasemmalla on makuuhuone ja ylhäällä nukkumaparvi.
”Majoitu sinä alakertaan”, Mansoniemi sanoo ja lähtee edelläni alas ahtaita ja narisevia portaita. Makuuhuoneeni vieressä on wc, kuivauskaappi ja toinen huone ja sauna.
Jätän reppuni sängylle ja palaamme yläkertaan. Ulko-ovelta kuuluu tömistelyä ja kolinaa kun suksia asetellaan seinää vasten nurkkaan. Sisään löyhähtää kylmää ulkoilmaa Raippaluodon astuessa tupaan. Raippaluoto on silmälasipäinen, lyhyttukkainen pitkän matkan hiihtäjän näköinen tyyppi. Häntä en ole nähnyt aiemmin, mutta silti hänessä on jotakin tuttua. Se johtuu hänen juonteikkaista kasvoistaan, sellaisista kuntoilijalle tyypillisistä kulmikkaista kasvoista, joita rajaa korkea otsa.
Raippaluoto on hiihtänyt kuusikymmentä kilometriä.
– Luistelemalla, hän lisää ja poistuu monot kolisten portaita alas ja laittaa vaatteensa kuivauskaappiin ja menee suihkuun.
Mansoniemi on hiihtänyt tiistaina kaksikymmentä kilometriä. Syömme hänen valmistamaansa hernekeittoa. Kehun sitä oikeaksi hiihtäjän pakkaskelin ravinnoksi. Raippaluoto lappaa kattilasta hernevelliä ainakin kolme lautasellista.
Pöydän ääressä käy selville, ettei Raippaluoto ole vain kuntoilijan näköinen, hän on perin juurin himokuntoilija. Talvet hän hiihtää ja pelaa jääkiekkoa ja harrastaa muuta vähemmän aikaa vievää liikkumista. Kesäisin hän pyöräilee, rullaluistelee ja hölkkää. Kesäkuun puolivälissä hän osallistuu maailman suurimpaan pyöräilytapahtumaan, Vätternrundaan. Se alkaa Motalasta ja päättyy sinne kierrettyään 300 kilometrin pituisen Vätternin.
– Viime kesänä porukkamme jäi niukasti kymmenen tunnin alituksesta kun yhdeltä katkesi pinna ja se vei siksi paljon aikaa. Loppumatka olisi pitänyt survoa 45 kilometrin tuntivauhtia, mikä olisi ollut mahdotonta, hän kertoo.
Hän on juossut useamman kerran Berliinin maratonin ja suoriutunut siitä kahdesti rullaluistellen. Kun hän kertoo pyöräilleensä päiväseltään Espoosta Vaasaan sekä taittaneensa saman matkan rullaluistimilla hieman pidemmässä ajassa, ajattelen että siinä melkoinen Tyyppi.
Niin muuten on.
Työkseen hän on pystyttänyt antenneja tai mastoja kaikkialle Suomeen Ahvenanmaalta Nuorgamiin, Kolilta Lapualle. Tekniikan kehittyessä mastoja käy tarpeettomiksi, niin silloin Raippaluoto huolehtii niiden kaatamisen. Aikanaan Ylöjärven masto takasi kotopuolessani TV2:n näkyvyyden, mutta kun aika ajoi sen ohitse, hoiti Raippaluoto sen pois päiväjärjestyksestä.
Korkeimmat antennit, joissa Raippaluoto on työskentellyt, huitelevat kolmeasataa metriä. Siinä ympäristössä korkean paikan kammo on vieras käsite.
Vähän ennen iltauutisia Raippaluodosta paljastuu uusi piirre: hän vetäytyy kuuntelemaan älypuhelimestaan Deutsche Welle Nachrichten langsam [saksankielisiä uutisia hitaasti]. Hän treenaa säännöllisesti saksaa, koska ei mielestään sitä vielä osaa tarpeeksi sujuvasti.
***
Aamiaisen jälkeen vedämme päällemme hiihtovaatteet ja jalkaan monot ja sekoitamme juomapulloihin lämmintä nestettä. Ulkona on kymmenen astetta pakkasta. Sovimme, että hiihtelemme omaan tahtiin omia latuja tai uria. Tuskin Raippaluoto viihtyisi vauhdissamme emmekä me pysyisi hänen perässään.
On se erikoinen tyyppi tuo Raippaluoto. Kaiken lisäksi diplomi-insinööri.
(782.)