Ei niinkään liikunta kuin ”oikea” urheilu on pyhä lehmä. Sitä ei saa tölviä ja sen rahoittamiseen pitää suhtautua avokätisesti. Muuten herrat, niissä ympyröissä ei liiemmin naisia ole, suuttuvat. Siinä kun on vaara, että menettää ilmaiset matkat eikä enää kysytä lausuntoja. Urheilu on ankaraa leikkiä, josta leikki on kaukana.
Olen kokenut sportista mikrosuutahtamista. Hoidettuani osallistumismaksun, saatuani hölkän numerolapun ja päästyäni kiertämään ankean ja tuulisen lenkin rahalleni ei sitten juuri muuta vastiketta tullut kuin pari mukia laimeaa mehua. Maalissa ojennettiin mitali, jossa oli hölkän nimi, vaan ei vuosilukua. Nyt niitä lojuu kasa jonkin laatikon pohjalla ilman dateerausta. Olisi sama kuin jos lehtileikkeleet niputtaisi ilman päiväystä ja lähdemainintaa. Jonkin ajan kuluttua ne muuttuisivat arvottomaksi, harmaankellertäväksi paperiksi. Onneksi arkistointia helpottaa digimaailma.
Palkittiinpa minut eräässä hölkässä talven hiihdosta ylijääneellä mitalilla. Ei sen puoleen, olen saanut kyseisestä hiihdosta myös sen hiihtomitalin. Tällä tavalla järjestäjät ovat päässeet eroon hiihtotapahtuman ylimääräisistä mitaleista. Eipä sillä niin väliä ollut, vaikka ne jaettiin sulan maan aikaan. Lahjahevosen suuhun ei tavata kurkistaa.
Hölkät olivat tervekinttuiselle mukavia tapahtumia. Niissä tapasi tuttuja ja limentin tuoksuisissa pukukopeissa kuuli hyviä juttuja. Ohimennen kehuimme itseämme samalla kun moitimme niitä, jotka jäivät kotisohvalle. Vähitellen porukka harveni, kuka jätti juoksemisen vaivojen takia tai mistäkin syystä. Monen polvet rasittuivat, sillä juokseminen on kavala laji. Jollakin työkiireet vaativat löysäämistä ja suuntautumista uusiin liikuntaharrastuksiin, kuten golfiin. Alalla on tarjontaa sauvakävelystä seinäkiipeilyyn.
Minun aikaani on uinti kahmaissut melkoisesti. Huomasin toukokuun viimeisenä päivänä vuoden viiden ensimmäisen kuukauden uintisaldoksi 120 kilometriä. Sen kun jaan kolmella eli kertasuorituskilometreillä, saan uintikerroiksi 40. Eläkeläisen pulahdus altaaseen maksaa kolme euroa. Sillä saa uida pidempään tai lyhyesti kylpeä. Uintikustannukseni olivat 120 euroa. Menettelee, ajattelen. Tuntia kohti se ei paljon tee, kun altaassa kulutin aikaa noin viisi ja puoli työpäivää. Ja ilman ruokatuntia.
Aloitin uuden harrastuksen osallistumalla paikallisen melontaseuran eli Koskihäjyjen johdantokurssille. Aluksi aristelin monen muun tapaan asettumista kajakkiin: se on hutera, kapea ja kelluu kylmän veden päällä. Opastajat neuvoivat ja kannustivat ja pelot hälvenivät, ja kajakkiin solahtaminen kävi sutjakasti. Parissa tunnissa pääsimme, meitä oli kaksitoista, harrastuksen ytimeen, ja matka jatkuu. Kukaan ei kiellä tutustumasta koskimelontaankaan.
Kyrkösjärven rannalle rakentuu vauhdikkaasti Koskihäjyjen melontakeskus. Kökkään eli talkoisiin osallistuminen vähintään kahdesti kuuluu seuran jäsenten velvollisuuksiin. Ensimmäisellä kerralla haravoin ja nyt tehtäväkseni tuli pyörösahalla pätkiä pitkästä tavarasta70-senttisiä ja 50-senttisiä lautoja valumuottien tekijöiden tarpesiin. Aluksi sahan julma ääni ja pureva terä pelottivat, mutta pian homma sujui. Työ tuli tehtyä kahdessa tunnissa ja juotua kahvikupillinen, eikä tihkusade haitannut.
Hieno ja yhteisöllinen tapahtuma. Huomautin kokeneemmille, että sahausjälkeni ei taida täyttää laatuvaatimuksia ja se saattaa olla hieman vinoa. Siihen kanssakökkijä huomautti etniseen vähemmistöömme kuuluvasta miehestä, jonka silmät olivat niin kierot, että hän näki keskiviikkona jo tulevan ja menneen sunnuntain!
***
Värikylläinen kuva on Heikkilän Pentin taitava, jopa taiteellinen otos. Taivas loimottaa.
(695.)