Peruna ei tule ensimmäiseksi mieleen, kun puhe kääntyy oikein tyyriiseen ruokaan. Joka kodissa syödään perunaa ja sitä myydään joka paikassa, ja jakoipa keskustan taannoinen puoluesihteeri Korhonen perunaa ilmaiseksi vaalikampanjassa yhteydessä.
Niin vain on, että Ranskan Biskajanlahdella noin 50 kilometriä Nantesista länteen Noirmoutierin saarella ja sen lievästi hiekkaperäisessä ja hedelmällisessä maaperässä viljellään maailman kalleinta perunaa. Saaren 550 maanviljelyhehtaaristä 5 prosenttia on perunoiden kuninkaan eli La Bonnotten tuotannolla. Vuosittain tätä herkkua tuotetaan 40 tonnia, ja viljelyä säätelevät tiukat ohjeet.
Bonnotte oli jo vaipua unholaan, kun 1960-luvulla perunanviljely alkoi tehostua ja koneellistua. Keväisin sadonkorjuuseen osallistuu 2500 työntekijää varhaisesta aamusta iltamyöhään, sillä jokainen ”maamuna” korjataan käsin ja puhdistetaan saman tien. Ja siitä ne toimitetaan tuoreina Pariisiin ja Brysseliin. Perunan ohut kuori ei siedä koneellista korjuuta.
Noirmoutieren perunanviljelijöiden osuuskunta vei vuonna 1996 Pariisiin Drouotin taidealan huutokauppakamarin arvioitavaksi perunansa. Siitä alkoi sen maine maailman kalleimpana lajikkeena, oikeana herkuttelijoiden makupalana, jonka lievästi suolainen maku jää sen suolaiselle hinnalle, peräti 500 euroa kilolta. Ja tietenkin sitä myydään vain tasokkaissa tavarataloissa ja tarjoillaan huippuravintoloissa. Bonnottea on alettu viljellä myös Saksassa, jotta sen hinta ja maku saadaan vastaamaan saksalaisten toiveita.
Bonnotte istutetaan 2. helmikuuta ja korjataan 90 päivän kuluttua. Toukokuun ensimmäisellä viikolla hintava perunaharvinaisuus tulee markkinoille ja herkkusuiden saataville. Hedelmällinen maaperä sekä viljelyn tarkkuus, maata kastellaan merivedellä, lannoitetaan merilevällä yhdistettynä suolantuoksuisiin merituuliiin, takaavat tuotteelle vivahteikasta maun ja kovan kilohinnan. Bonnottea on verrattu toiseen, pieteetillä vaalittuun ranskalaiseen laatutuotteeseen eli samppanjaan. Sitä tuotetaan yksinoikeudella pienessä Champagnen maakunnassa perinteisin menetelmin. Yhtä helläkätisesti kuin käsitellään šampanjaa, käsitellään Bonnottea
Bonnottea nautitaan kevyesti paistettuina ohuina siivuina kuohkean vaniljakastikkeen tai mansikoiden kanssa [”en pétales avec un moussea de vanille aux farises”] myös suklaa ja mansikat sopivat kyytipojaksi [”avec des fraises et ganache chocolat”]. Siis jälkiruokana.
Bretagnessa se maistuu yksinkertaisesti voilla pannussa paistettuna. Selvää on, että tuollaisen herkun valmistukseen piisaa reseptejä.
Taidanpa ensi keväänä tehdä reissun, jonka aikana nautin Ranskassa harvinaista (ja kallista) Bonnuttea ja Saksassa parsaa. Molemmat herkut tulevat samoihin aikoihin markkinoille.
Hyvää kannattaa odottaa.
(642.)