Amerikan-reissu on kotiinpaluuta vaille taputeltu. Kuinka ollakaan lähtöpäivää eli 8. lokakuuta vietetään näissä maisemissa Kolumbuksen-päivää eli jonkinlaista vapaapäivää. Olisiko se ollut syy, etten enää saanut New Londonin juna-asemalla tikettiä aikomaani Bostonin-junaan, kun sen kaikki 400 paikkaa oli myyty. Mutta palvelualtis lipunmyyjä sanoi, että tule puolentunnin päästä kyselemään, olisiko joku jäänyt tulematta siihen junaan. Ja niin siinä kävi, että pääsin junaan, joka tosiaan oli täynnä. Reilun kahden tunnin junamatka ei halpaa lystiä ollut, 79 taalaa. Se on yli kaksinkertainen hinta verrattuna Seinäjoelta Helsinkiin. Ajelevat täällä enimmäkseen leveillä teillä omilla, mutta ei enää kovin leveillä autoillaan.
Se täytyy sanoa, että konduktööri, tuhti tummaihoinen mies, piti matkustajat valppaina ja huumoria yllä. Hän auttoi asemille saavuttaessa pois jäävien matkustajien kapsäkkejä ja muistutti minulle hyvissä ajoin että pian saavumme Bostonin eteläiselle asemalle ja mistä sieltä lähtee lentokenttäbussi.
Amerikkalaiseen tapaan Loganin lentokenttä on iso, laaja ja siis ensikertalaiselle haastava. Paikat ovat kuitenkin selkeästi viitoitetut, ja helposti löysin terminaali E:n ja turvatarkastuksen jälkeen oikean portin.
Tuosta herra Kolumbuksesta (1451–1506) pitää sanoa vielä se, että Amerikkaan hän ei aikonut, vaan rantautui sinne Intian sijasta. Ei hän Amerikkaa löytänyt, sillä täällä olivat jo intiaanit eikä hän edes tainnut olla ensimmäinen eurooppalainen uudella mantereella. Viikingeille kuuluu se kunnia. Mutta saavatpahan jenkit Kolumbuksesta hyvän tarinan ja syyn yhteen juhlapäivään. Tämä tiettävästi on hänen kuolinpäivänsä.
Voin sanoa, että saavutin matkalle asetetut tavoitteet, mitä ne nyt sitten olivatkaan. Täkäläinen lehdistö ja naiset ahdistelivat Trumpia, mutta hyvin hän vei päätökseen nimityksen korkeimman oikeuden tuomarista, jota ns. Puhtaat pulmuset soimasivat teinivuosien kolttosista. The New York Times paljasti, että Trumpin rahamiehen maine on hänen isänsä ansiota, jonka ennakkoperinnöillä poika oli jo 8-vuotiaana miljonääri. Se on vähän sama, kuin että ”isä teki pojan, Tiklas hartiat”. Miljonääri on miljonääri, vaikka voissa paistaisi.
Kun tiistai-iltana astun Icelandairin koneesta Suomen kamaralle ja iltapäivällä junasta Seinäjoen asemalle, voin todeta, että Amerikan- matkassa parasta on kotimatka. Ja sekin vielä, että kotopuolessa pitäisi olla lähes kesäkelit. Ei muuta kuin pyörä varastosta ja lenkille.
Kuva on vauraasta Mysticin kaupungista ja sen keskustan nostosillasta, jota juuri aletaan nostaan. Melkoisia möyryjä nuo betoniset painot.
(861.)