Venäläinen tai oikeammin OAR:n -Olympic Athletes from Russia- kilpakumppani moitti lauantaisen 50 kilometrin hiihdon jälkeen Iivo Niskasta siitä, että tämä oli siinä heidän rinta rinnan hiihtäessään matkinut läkähtymäisillään olevan hengitystä. Korinaa, rahinaa, huohotusta, vingahtelua… Se oli häirinnyt kilpakumppania eikä hän omien sanojensa mukaan olisi voinut alentua samanlaiseen.
Tuli oitis mieleen Valentin Konosen 50 kilometrin kävelyn voitto 1995 Göteborgin MM-kisoissa. Hän pudotti pahimman kilpailijansa, kiinalaisen Zhao Yongshenging jäätävällä tuijotuksella. Kiinalainen rojahti katuun ja Valentin voitti ajalla 3:43:42.
Eipä urheilijaa voi kieltää käyttämästä psyykausta eli vastustajan horjuttamista henkisillä keinoilla. Sitä käyttävät erityisesti ammattinyrkkeilijät punnituksen yhteydessä uhotessaan toisilleen vihaisina. Muuan urheilu-uransa alussa ollut nuorukainen muistaa, kuinka kokenut kilpakumppani kysyi häneltä vähän ennen suoritusta, oletko sinä sairastellut, kun olet noin kalpea…
***
Ymmärrän jotenkin Iivon venäläistä kilpakumppania. Jouduin kerran samanlaiseen tilanteeseen lentomatkalla Helsingistä Frankfurt am Mainiin. Vieressäni istui tyyppi, jolle ennen lähtöä olivat maistuneet virvokkeet ja vielä lennon alussa niitä kannettiin hänelle. Sitten vierustoveri uuvahti, painoi otsansa edellisen istuimen selkänojaan. Alkoi kuulua puhinaa, rahinaa ja korahduksia. Silmälasit putosivat lattialle. Väsähtäneen matkalaisen suusta valui kuola kuin koiralla tai hiihtäjällä maalisuoralla. Tuollaista voi sietää hiihtoladulla raikkaassa ilmassa, mutta ahtaassa lentokoneessa se on ympäristöhaitta.
Kone joutui jostakin syystä tekemään ylimääräisen laskun Stuttgartiin, josta jatkoimme saman tien Frankfurtiin. Vierustoveri hätkähtää hereille ja tuijottaa silmät pyöreinä ja saa juuri sanottua, että missä ollaan. ”Lentokoneessa matkalla Frankfurtiin”, sanon. ”Mutta minkä takia me noustaan…”
En selittele välilaskua sen enempää. Naapuri avaa istuinvyön ja lähtee vessaan. Annan tilaa, ja samassa kuuluu räsähdys ja miehen silmälasit ovat murskana. Päihtyneen itsevarmuudella hän vaatii lentoemännältä korvauksia. Lentoemäntä torjuu vaatimuksen ja kehottaa hankkimaan silmälasin sankoihin muutaman euron maksavan nauhan, joka pitää lasit turvassa.
Mies palaa myrtyneenä ja kaavittuaan kengällään silmälasin rippeet sivuun hän tilaa lentoemännältä gintonicin. Lentoemäntä sanoo, että tarjoilu on nyt lopetettu, koska laskeudumme aivan pian Frankfurtiin.
Mies kysyy, mahtaako matkavakuutus korvata tällaisen vahingon. Neuvon häntä tiedustelemaan asiaa vakuutusyhtiöltä.
”No, eiköhän tässä jotenkin näinkin pärjää. On meinaan huomenna pubitikan EM-kisat, ja pitäisi edes osua tauluun.”
”Onneksi niissä kisoissa ei tarvitse ottaa huomioon tuulta”, sanon.
(786.)