Perjantaista 11. helmikuuta tuntui kehittyvän kelpo päivä. Hyvin nukutun yön jälkeen ulkoilutin borderterrieri Capun kohta aamuseitsemän jälkeen. Pakkasta oli kymmenisen astetta. Hiihtäjäkollegan kotiseudulla elohopea oli vaipunut kahdenkymmenen asteen paikkeille.
Sen hän kertoi siinä yhteydessä, kun ensin lähetin hänelle tekstarin, että voisimmeko käydä tänään perinteisen tietovisan poikkeuksellisesti puoli kymmenen maissa eikä kello kahdeksalta, kuten tavallisesti. Mahdollista olisi myös, että visailisimme heti. Se sopi hänelle. Ei muuta kuin Skype-yhteys ja esille Helsingin Sanomien uutisguru-palsta. Sen jälkeen vuorossa on hänen maakuntalehtensä kysymykset.
Visailukollega kuului olevan valmiina kynän ja Le Buddies-vihkon kansaa, johon hän dokumentoi visailutulokset. Niitä siinä vihkossa on kymmeniä ellei perätä toistasataa.
Meikäläisen on uskaliasta ruveta leventelemään ensimmäisen kierroksen eli HS:n tuloksella, vaikka osan tiesin ja enimmäkseen arvasin kaikki kymmenen kysymystä oikein. Näin minulle kävi ensimmäinen kerran. Yleensä tällaista menestystä seuraa aika nopeasti takaisku, suoranainen mahalasku.
Nyt kuitenkin sattuivat Kollegan maakuntalehden kysymykset ja vastaukseni kohtaavan niin hyvin, että sain siitäkin peräti kahdeksan oikein. Totta kai olin tyytyväinen ja sitä lisäsi kollegan vilpitön onnittelu. Hän sai molempien lehtien kisassa kuusi oikein. Se on kelpo tulos, sillä ei ole kauan siitä kun onnistuin saamaan vain kolme oikein molemmista visailuista.
Se siitä. Lähdin uimaan. Pulahdin altaaseen vapaalle radalle kello 08.20 ja sain kroolata kaikessa rauhassa kolme kilometriä. Nousin altaasta noin 09.26, eli aikaa meni siedettävät 66 minuuttia. Jokisen Aarre oli tänäkin perjantaiaamuna uimassa. Hän kysyi hiihtelyjäni, ja totesin, että kilometrejä on kohtalaisesti ja niitä taitaa tänään tulla lisää, sillä aion kokeilla uusia Rossignolin skinejä.
Kotiin päästyäni join mukin kahvia, söin lohimunavoileivän ja ryhdyin lueskelemaan päivän lehtiä. Niin vain nukahdin. Heräsin kello 11.57 radion Päivän mietelauseeseen ja Turun tuomiokirkon kellon lyödessä 12. Aloin koota hiihtovaatteita.
Jo ensimmäisessä laskussa tunsin kylmän tuulen naamassa ja tunkeutuvan puseron läpi. Päästyäni nousuun alkoi veri kiertää ja kylmä kaikota. Sukset vaikuttivat toimivan kohtalaisesti, vieroksuivat ehkä uutuuttaan tällaista latua, mutta matkan edetessä luisto ja pito paranivat.
Sportstrackerin mukaan hiihdin tasan viisitoista kilometriä. Aikaa siihen meni juomataukoineen 97 minuuttia, ja jos siihen lisään uintisuorituksen, tulee kuntoilukilometrejä 18 ja minuutteja 163 eli 2 tuntia 43 minuuttia.
Tiedä häntä, voiko noin erilaatuisia suorituksia kuin hiihtoa ja uintia vertailla keskenään? Pitäisikö myös ottaa huomioon, että uidessa oli vesikeli ja hiihtäessä paukkui pakkanen. Onneksi ei päinvastoin.
Niin ja jos tietovisan pisteet voisi muuttaa minuuteiksi ja kilometreiksi, tulos voisi olla vaikka kuinka huikea. Visailun jälkeen kollega kehotti minua hiihtämään sata kilometriä, ihan voiton huumassa.
(669.)