Seinäjoella Taidehallissa esitellään sian puolesta kantaaottava taidenäyttely, joka herättelee sikamaakunnan ihmisiä vähentämään sianlihan kuluttamista.
Kosketukseni sikatalouteen on kovin vähäistä. Ainoa kerta, kun olen joutunut sikatuotannon kanssa tekemisiin, oli 50-luvun lopulla, kun tuttavan joulupossu karkasi aitauksesta ja jouduin ottamaan sitä kiinni Pälkäneen Onkkaalassa. Nasu saatiin kiinni ja jouluna se syötiin kinkkuna ja sianpääsylttynä. Toinen kerta oli se kun toimittajana minuun tarttui navetan haju ja isäntä antoi hajun häivyttämiseksi hyvän neuvon: ”Mene joksikin aikaa sikalaan.”
En mennyt.
En liioin ole mennyt katsomaan härkätaistelua Espanjassa. Ei sellainen sovi eläintenoikeuksia kunnioittavalle lihansyöjälle, sillä härän elämänkaaren Espanjassa voi määritellä härkätaisteluun päättyväksi rituaaliksi ja sadismiksi.
Härkätaisteluja vastustetaan myös Espanjassa ja siellä lajin puolustajat vetoavat, kuinka kyse on 6000 ihmistä työllistävästä elinkeinosta ja kuinka härkien hinnat putoaisivat 5000 eurosta jopa 500 euroon, jos härkätaistelut ja härkien tuotanto lopetettaisiin.
Vastapuoli kuten useimmat eurooppalaiset vetoavat iihen, kuinka Espanja on saanut EU:n jälleenrakkennusrahaa 140 miljardia, jolla härät pystyy korvaamaan vaikka sioilla.
Espanjalaiset vetoavat myös inspiraatioihin, joita maan taiteilijat, kuten Goya, Garcia Lorca tai Picassoa ovat saaneet härkätaisteluista. Eiköhän eläinrääkkäämisen aika EU:ssa ole mennyttä aikaa. Ja jos kuitnkin härkätaisteluun haluaa tutustua, sen voi tehdä lukemalla vaikkapa Ernet Hemingwayn Kuolema iltapäivällä.
Taide voi vapaasti tarttua aiheeseen kuin aiheeseen, ja se on sen tehtäväkin.