Jotakin ampumahiihtokilpailua koetettiin joskus lämmittää helikoptereilla, jotka pörräsivät kisapaikan yllä hajottamassa pakkaspilviä. Se ei onnistunut, mutta yritys hallita ja säätää ilmoja oli ainoalaatuinen.
Ilmoihin sekaantuminen ei käy yhtä helposti kuin elokuvissa. Niissä vesisateen järjestää palokunta ruiskuttamalla sopivalla suuttimella tihkusadetta, ryöpsähtävää sadekuuroa, maakuntasadetta tai peräti kaatosadetta tai vaakasuoraa vesisadetta.
Helpointa pakkasen nujertaminen on kerrospukeutumisella ja toinen käypä menettely on lohkolämmitys niillä, joilla on auto ja lämmitystolppa. Se oli myös taannoisen toimitusjohtajani varma keino tunnistaa liikenteessä firman autot pakkasella: niistä kun roikkui sähköjohto. Sen poisti vasta vuosikymmenien kuluttua firmaan rakennettu parkkikellari. Nyt sen käyttö on vähentynyt, kun on siirrytty etätöihin.
Pakkaset kuuluvat meikäläiseen vuodenkiertoon, mutta jatkuvasti niistä valitetaan. Legendaarinen television uutistenlukija Kauko Saarentaus tiivisti ilman meteorologin apua pakkasen kovuuden niin, että ”kylmää on, kun poromiehen hankeen jättämä Koskenkorva-pullo oli jäätynyt”.
Suomen Kaupan Liitto voisi ottaa kuluttajia sen verran huomioon, ettei tällaisilla pakkasille tarvitsisi erikseen lähteä palauttamaan tyhjiä pulloja Lidliin, vaan muiden kaupparyhmien automaatit nielaisisivat ne mukisematta. Voisihan joku lähestyvien osuuskauppavaalien ehdokas ottaa asian esille. Mitäpä siihen muita vaivata, kun omasta takaakin on hyvä ehdokas. Nytkin tuossa lojuu kaksi palauttamista odottavaa Saskian vissypulloa à 0,40 senttiä, eikä pakkanen ala lauhtua.