Se oli siinä, meinaan helmikuu.
Maailman lyhin kuukausi, joka vuodesta toiseen ehtii ansaita vuoden kylmimmän kuukauden tittelin. Menemme kuitenkin kovaa vauhtia kohti kevättä, päivät pidentyvät ja valo lisääntyy auringon viipyessä yhä kauemmin taivaalla.
Näin vuosikymmeniä sitten Suomeen muuttaneen argentiinalaisen tutun. Kysyin häneltä, oletko tottunut näihin meikäläisiin pakkasiin? Hän pyöritti vakavana päätään ja sanoi, ettei niihin voi tottua. Lisäsi sitten, että nämä teidän vuodenaikojenne vaihtelut sen sijaan ovat jotain käsittämätöntä.
Ei minulla helmikuusta ole valittamista. Jos jaan menneen kuukauden 28 päivää harrastamisen mukaan, tarkoitan vain liikunnallista harrastamista, niin hiihto vei ajastani suurimman osuuden, 50,8 prosenttia. Huomaan koiran ulkoiluttamisesta tulleen merkittävän ajankulun, 24,6 prosenttia, uinnin osuus helmikuussa oli 18 prosenttia. Muun liikunnan, kuten jumpan ja kuntosalin osuus oli 6,6 prosenttia. Laskelmaan olen päätynyt leluksi luokitellun aktiivisuusrannekkeen, Polar 360:n ja vakavasti otettavan SportsTracker- sovelluksen avulla. Edellyttäen, että ennen jokaista liikuntasuoritusta – kieltämättä ladulle tai uimahalliin lähteminen tuntuu joskus suorittamiselta – muistan painaa mittauslaitteen käyntiin.
Mittarin mukaan helmikuun liikkumiseni tiivistyy hiihdon noin 31 tuntiin ja 290 kilometriin, uinnin 11 tuntiin ja sen tuottamaan 60 kilometriin ja aamullisiin koiralenkkeihin, jotka ovat huolenani, 15 tuntiin ja 42 kilometriin eli maratoniin.
Capu eli tämä hihnan toisessa päässä teputtava, nuuskiva ja koipea nostava seurakoira on lyhytjalkaista sorttia, joten sille riittää kertasuorituksena runsaan kilometrin aamulenkki. Ei lenkin pituus, vaan tehokas ajan käyttö.
Usein se ilahtuu päästessään kiertämään saman lenkin päivällä ja vielä illalla. Ne lenkitykset eivät kuulu minulle yhtä säännöllisesti kuin aamuiset, joista toistettuina kertyy sievoinen määrä kilometrejä. Tärkeätä näissä aamulenkeissä on myös se, että niiden aikana näemme hengenheimolaisia, koiria ja koiraihmisiä.
Kuntosalin ja jumpan osuus jäi helmikuussa neljään tuntiin. Ne olosuhteet! Yhdeltä maanatain ukkojumpalta olin poissa ja hiihtoloma verotti toisen. Kuntosalissa kävin kahdesti, mutta ei senkään merkitystä sovi vähätellä. Sen sijaan uin kymmenen kertaa, vaikka hiihto otti uinnilta muutaman kerran. Joudun luovuttamaan uinnilta hiihdolle lisää aikaa ja taidan päästä vasta huhtikuussa kolmen uintikerran viikkotahtiin.
Saapa nähdä näyttääkö maaliskuu maata kuten sanonta kuluu. Vai onko kuukausi muuten vain kuukausista maallisin? Vähän niin kuin helmikuu helisevin.
***
Heikkilän Pentin valokuva tavoittaa helisevän helmikuun ja lupauksen maaliskuusta – ja keväästä.
(788.)