Ei aika mennyt koskaan palaa…
Siinä on harvinaisen tyhjänpäiväinen, mutta kovin käytetty sanonta. Kummasti ihminen palailee muutenkin kuin vain iskelmissä menneisiin, onneksi useimmat eivät sinne kuitenkaan juutu ja ala elää menneitä aikoja. Tuttu lienee entinen kuntapoliitikko, urheiluvalmentaja ja joka asian kannanottaja, jolle nykymeno on myrkkyä, asioista päätetään väärin ja vauhdilla mennään hunningolle. Kestävyysjuoksu on mennyt maanrakoon! Ei aika mennyt koskaan palaa…
Meillä on verraton kyky seuloa menneistä ajoista parhaat puolet ja hetket ja ohittaa tappiot, vastoinkäymiset ja muut katkeruuksien aiheet. Olisiko se itsesuojelua? Vai eskapismia? Siivosin kirjoituspöydän kaappeja ja kouraani tarttui nivaska lehtileikkeitä. Jokainen voi kuvitella, kuinka tärkeitä ja ainoalaatuisia lehtimiehelle ovat vanhat ja ummehtuneet tuotokset. Sekään ei haittaa, että ne ovat arvonsa menettäneitä jalokiviä ja muuttuneet katinkullaksi jota ei alkemia muuksi muuta.
Aikoinani en viitsinyt saksia jokaista kirjoittamaani tekstiä ja liimata niitä arkistokansioon ja esitellyt sitä suurena saavutuksena, ja pahoittanut mieleni, kun sen arvoa ei olisi ymmärretty. Sama ilmiö esiintyy menneiden urheilusaavutusten yhteydessä: kirjahyllyn täyttää erikokoisten pokaalien ja mitaleiden kirjo sekä kunniakirjat.
Aloittaessani paikallislehden kesätoimittajana ja jatkaessani vakitoimittajana talletin pakinani ja joitakin onnistuneita juttuja siltä varalta, että ne käyvät työnäytteistä. Niitä on karsinnan puutuessa kertynyt liiankin paljon. Olin heittää koko satsin roskiin. Ne löytyisivät helposti lehtien digiarkistoista. Annoin periksi ja säästin lähes koko nivaskan, sillä vuosikymmenten hapertamien leikkeiden hypistely tuottaa nostalgisia muistikuvia. Useimmat vieläpä mieluisia.
Kuvassa oikealla Vemppa-nimimerkillä aloitin pakinoimisen 45 vuotta sitten, ja nurkkapakinoita kertyi useampi sata. Paikallislehti Pohjois-Satakunnan lukijat yrittivät selvittää, kuka nimimerkin takana on. Se jäi mysteeriksi ja lienee yhä sellainen. Myöhemmin jatkoin samassa lehdessä nimimerkillä Prutku. Lehti ei enää ilmesty vanhalla nimellä, mutta se ei johdu minusta.
Toinen, Turskan turinoita, on aloituspakina Pohjankyrössä keväällä 1979. Niiden kirjoittelu jäi vähäiseksi, sillä en viipynyt lehdessä kuin vajaat kaksi vuotta. Loistavan logon piirsi isokyröläinen taidemaalari Esa-Matias Heinonen.
(992.)