Pyöräillessäni aamulla rautatieasemalle ajattelin, että riittääkö t- paita varustukseksi päivän reissulle Tampereelle. Kotimaisemissa se tuntui riittävältä, kun asemalle mennessäni jäin rupattelemaan erään tuttavan kanssa.. Juna tuli ja lähti ajallaan ja saapui vauhdikkaasti viillettäen läpi keväisten maisemien aikataulun mukaisesti Tampereelle.
Parkanon jälkeen järven lahdet ja lammet olivat heittäneet suurimmaksi osaksi jääpeitteensä. Vesi oli noussut ja huuhtoi rantalaitureita. Mökit odottivat kevään ensi vierailuja ja talven jälkeisiä kuntotarkastuksia. Siitä alkaa mökkikausi.
Tampereen rautatieasemalta kiirehdin Hämeenkadun varteen bussipysäkille. Katuun on upotettu jo pitkästi raitiotien kiskoja, mutta työtä näyttää piisaavan, joten liikenne joutuu puikkelehtimaan ja mutkittelemaan poikkeusreittejä kohti Kalevaa, jossa ystävällinen kuski jättää minut Sammonkadun sillä pysäkillä, jolta on lyhyt matka Tampereen uintikeskukseen. Nykäisen ovea, halli on kiinni. Penkillä istuva mies sanoo: closed, thursdays open at one. Näen kyltistä, että myös tiistaina halli avataan yhdeltä. Odotellessani haen K-Marketista juomatölkin ja suklaapatukan.
Kulutan aikaa ja huomaan, että viereinen puisto on Kiovan puisto, jonka reunalla on lasten liikennepuisto. Kevään edetessä ja ympäristön alkaessa vihertää vetää Tampereen uintikeskus maauimaloineen tuhansittain väkeä. Nyt se on vielä kiinni, mutta portit avataan vapulta.
Uimahallissa on hiljaista kun kello 13.06 hyppään nopeille kuntouimareille varatulle radalle. Vähitellen radalle tulee muitakin uimareita, mutta 50 metrin matkalla ei synny tungosta. Päämääräni on kolme kilometriä kuten tavallisesti. Rataa kanssani jakaneet uimarit poistuvat yksi toisensa jälkeen ja lopulta kroolaan yksikseni. Silloin kun uidaan, niin ei siinä kaverista ole kuin kilpakumppaniksi, ellei sitten häntä täydy pitää siltä varalta silmällä, ettei uimataito riitä. Niitäkin on.
Uintikeskuksen yhdessä nurkassa on iso digikello, josta on kätevä uidessa seurata ajankulua. Piti näet ehtiä ortopedin vastaanotolle tekonivelsairaala Coxaan, tosin vain kilometrin päähän. Siksi rivakasti kuitenkin kauhoin, ettei kiirettä tullut. Ehdin vielä pukuhuoneessa kuunnella, kuinka muuan tyyppi neuvoi isoon ääneen tyylipuhtaalla mansella ”uppotukin” valmistuksen. Annetaan täyden viskisnapsilasin vajota oluttuoppiin. ”Viskin voi korvata jegulla”, hän lisäsi tarkoittaen Jägermeisteria. Siinä kova juoma!
Ehdin hyvin vastaanotolle, vaikka jouduin polveni takia hidastelemaan ja kiertämään Tampereen yliopistosairaalan ikuiselta tuntuvaa rakennustyömaata.
”Näyttää siltä, että me sovimme leikkauspäivän”, ortopedi sanoo katseltuaan hetken röntgenkuvia ja nähtyään kuluneen polveni. Hän ehdottaa keskiviikkoa 19.6. juhannuviikolla. Sanoin sen sopivan.
Juhannus on mitä otollisin aika aloittaa toipuminen, kun luontokin on parahiksi ehtinyt suurimpaan täydellisyyteen. Lyhythihaisella tarkeni tehdä reissun.
(913.)