Lehtikuvaajana 42 vuotta työskennellyt Jussi Asu jää, tai siis jäi jo viime viikon perjantaina eläkkeelle. Kolmen vuosikymmenen ajan olimme työtovereita ja eläkkeelle jäätyäni työtoveruus muuttui uintikaveruudeksi. Sitä olemme pitäneet yllä vähintään kerran viikossa tai kuinka kulloinkin uintikäyntimme ovat osuneet yksiin.
Tavatessamme Jussi on aina antanut tarkan selonteon siitä, paljonko hänellä on vielä työpäiviä jäljellä. Nyt niitä ei ole enää yhtäkään. Sen lisäksi hän on kertonut minne keikat vievät pelimannia, niin sitäkin hän on: Sappeeseen, Teuvalle, Pärnuun, Kaustiselle…
Jussi kirjoittaa eilisessä (24.10.) Ilkassa lehtikuvaajien tarpeellisuudesta. Hyvin hän perustelee ammattilaisen ja amatöörikuvaajan eroa sillä, että kameran lisäksi kuvaajalla lehdessä pitää olla myös journalistin ote. Toki onnenkantamoisia sattuu jokaiselle, joka käyttelee kameraa eikä eroa harrastajan ja ammattilaisen välillä edes helposti huomaa.
Kuvajournalismin klassikkoteoksesta Pictures On A Page: Photojournalism, Graphics and Picture Editing mieleeni on jäänyt muuan loistava otos, jossa sattuma vie pääosan. Hurraavan väkijoukon läpi kannetaan kultatuolissa juhlittua jalkapalloilijaa, kun ovela taskuvaras iskee ja sujauttaa kätensä yhden kantajan pikkutakin povitaskuun. Siitä eteenpäin tarina etenee katsojan mielikuvituksen varassa, mutta kyse on valokuvasta, joka kertoo enemmän kuin sata sanaa.
Kai joitain vastaavia, yllättäviä tilanteita lienee tullut neljän vuosikymmenen aikana Jussinkin kohdalle. Jos ei nyt ihan yllättävä, niin monimielinen oli se kuva, jossa Kyröjoen rannalla kevättulvien kohinaa seuraa afrikkalainen pariskunta. Kuva oli näyttävästi lehden pääuutissivulla. Muistaakseni kyseinen pariskunta oli vieraillut Isossakyrössä jossakin lähetystilaisuudessa ja Jussi tavoitti heidät sopivasti. Koska kuvaajana oli Jussi Asu, liittyi siihen jotakin hyväntuulista huumoria, joka näinä päivinä saatettaisiin luokitella rasismiksi.
Toinen hänen valokuvansa, joka on syöpynyt mieleeni, on se, jossa pelimanni pyöräilee kohti horisonttia, muistaakseni aamuauringossa tarakalla viulukotell. Kuva kertoo osoittelematta pelimannin paluusta – kaiketi – kotiin. Tiedä vaikka matkan varrella vielä joutuu pysähtymään päiväksi tai pariksi ja tarttumaan rokaan ja viuluun. Kuva on jonkin Jussin kuvakoostekirjan kannessa.
***
Valokuvaan on totuttu luottamaan, vaikka voi sekin valehdella enemmän kuin sata sanaa. Kuvankäsittelyllä, kuten rajauksella, katsojaa voidaan harhauttaa mielin määrin. Onpa joskus joku karkeasti käsitelty luontokuva voittanut kunniaa. Maailman kriisipesäkkeistä tulvii kuvia, jotka palvelevat sotaa käyvien tarkoitusperiä eli toimivat propagandana.
Viime päivinä luupin alle on otettu kuva Alepposta. Siinä on lapsi, jonka kasvoissa on verta ja takkuinen, pölyn peittämä tukka on sekaisin. Kuvaa epäillään lavastetuiksi.
Valokuvaan pitää voida luottaa aivan kuin tekstiinkin. Siitä Jussi on huolehtinut.
Hyviä eläkepäiviä.
(628.)