Ei, en todellakaan ole automiehiä.
Siitä sain karvaan muistutuksen jokin aika sitten uusintakatsastuksessa; katsastaja tuli hallista odotustilaan ja sanoi, että siellä olisi Almera valmiina. Kukaan meistä odottajista ei liikauttanut eväänsä, kunnes huomasin, että katsastajan kädessä oli minun autoni avain. Olin sanoa, että autoni on Nissan, mutta pysyin hiljaa ja menin katsastajan perässä halliin, jossa autoni oli yläilmoissa pilarinosturin päällä päästömittauksen ja oikeanpuoleisen etujarrun säädön läpäisseenä.
Katsastusteknikko kehui autoani, että ajelen sillä vielä vuosia ja laski Almerani alas. Sanoin, että sillä on ikää reilut 12 vuotta, mikä lienee Suomen henkilöautojen keski-ikä. Sitä en osannut sanoa, paljonko sille on kertynyt kilometrejä Olen ajanut – niin tällä – Almerallani kaksi vuotta enkä maksanut siitä kuin tonnin. Samalla kertaa sain vanhasta Toyotastani 600 euroa kun Nigerian poika tuli sen Helsingistä hakemaan välittääkseen sen maanmiehilleen Nigeriaan. Niissä oloissa silläkin ajelee vielä vuosia.
Wikipediasta poimin tiedon, että Nissan Almera on Nissanin vuosina 1995–2007 Euroopan markkinoille valmistama alemman keskiluokan henkilöauto. Onko autoteollisuus todella näin luokkatietoista, että se valmistaa mittatilauksena eri yhteiskuntaluokille omat automerkkinsä? Vieläpä niin hienojakoisesti, että alemmalla keskiluokalla on omansa! Sen olen tiennyt, että Mersua, BMW:tä, Audia, Volvoa ja muita sen kaltaisia suosii vauras yläluokka. Oneksi selvisi, että tuo alempi keskiluokka liittyy auton rakenteeseen, ei sosiaaliseen tai yhteiskunnalliseen luokkaan.
Trafin ajoneuvotilastoista ilmenee, että olen yksi Seinäjoen 2080:stä Alemeran omistajista. Seinäjoella on henkilöautoja 36 145 eli Almerani ja sen lajitovereiden osuus kotikaupunkini autokannasta on noin kuusi prosenttia. Suomessa meitä nissanisteja on 30 677. Autoni väri on harmaa ja se on Trafin mukaan kolmanneksi suosituin henkilöauton väri (12 prosenttia). Suosituin on punainen 16 prosenttia ja sininen 15 prosenttia.
Jokin lehtipuffi kehui jotakin autoa tai sitä puhuteltiin tuttavallisesti yksilöksi:” Nousu autoon on helppoa korkean korilinjan ansiosta. Erityisesti varttunut polvi nauttii, kun sisään ei tarvitse ryömiä. Lisäetuna on mukava väljyys, edessä ja takana.”
Minä en väittämää allekirjoita Almerani kohdalla. Usein autoon mennessä kolhin päätäni oviaukkoon, vaikka ei autoon ihan ryömien tarvitse mennä. Väljyyden ja mukavuudenkin kanssa on vähän niin ja näin. Tärkeintä autossa on se, että se liikkuu suhteellisen edullisesti ja täyttää turvallisuusmääräykset. Vuosistaan huolimatta autoni kiihtyy ja kulkee ihan kevyesti satasta ja Vaasan moottoritiellä jopa nopeammin. Tientukkona sillä ei tarvitse olla. kunhan annostelee sopivasti kaasua, koska siitä puutuu vakionopeudensäädin.
Muitakin ajamiseen liittyviä mukavuuksia on niukasti. Keskuslukitusta ajaessa ei tarvitse, mutta parkkeeratessa ovien lukitus ja avaaminen käyvät kymmenien metrien päästä. Ajomukavuuden kannalta airbagin merkitys on henkistä. Lohkolämmitys helpottaa käynnistystä talvella ja kulutus on ihan siedettävä. Radio cd-soittimineen lisää joskus ajonautintoa, mutta toisinaan se vähentää sitä, mutta se taas johtuu kehnoista radio-ohjelmista. Kuski voi sähkötoimisesti hallita etusivuikkunoiden avaamista ja sulkemista. Sitten kun silloin tällöin muistaa hankkia peruutuspeliin iloisesti heiluvan ja raikasta hajua levittävän Wunderbaumin, on ajonautinto huipussaan.
Peräkoukku on ainoa, mitä kaipaisin, mutta ilman sitäkin selviän, koska minulla ei ole peräkärryä. Polkupyörällekään ei ole hyväksi sitä kuskata yksinkertaisella, vetokoukkuun kiinnitettävällä telinevirityksellä. Maksoin näet polkuyörästäni huomattavasti enemmän kuin Nissan Almerastani.
(817.)