Ryhänen menettää kauppapaikan ja lähtee…

Ryhänen vaihtaa jalalta toiselle pakkasen nipistellessä pitkän ajomatkan aikana hiostuneita varpaita. Hän on pysäköinyt pakettiautonsa kappelille johtavan käytävän varteen ja odottelee iskelmälegendan hautajaisten päättymistä ja saattoväen poistumista. Auton perä on lähellä käytävää ja nokka pensasaitaa vasten.

Tuulilasin takana kojelaudalla näkyy Bilteman tuotekirja, tyhjä kolmioleipäpakkaus, näppylähanskat ja muuta roinaa. Auton helmoja reunustaa jäätynyt rapa. Avoin sivuovi muodostaa syvennyksen, joka näyttää pienoismyymälältä. Näytteille on asetettu torneiksi pinottuja erivärisiä lippiksiä.

Kappelista alkaa purkautua vakavaa ja hiljaista saattoväkeä, tunnettuja viihdetaiteilijoita. Ryhäsen myyntipisteen kohdalla joku astuu hieman sivuun kurkistaakseen pakettiauton sisään ja kokeilee lippistä. Pian siihen pysähtyy muitakin ja moni ostaa lippiksen, johon on kirjailtu viimeiselle matkalle siunatun laulajan menestysiskelmän säe Myrskyn jälkeen on pouta.

Hautaustoimiston valkoinen auto lähtee arvokkaasti kuljettamaan arkkua. Ryhänen muistaa isänsä hautajaiset. Isä eli lähes kaksikymmentä vuotta vanhemmaksi kuin laulaja. Hänet siunasi nuori kirkkoherra, josta tuli arkkipiispa. Ryhänen rohkaistuu vaihtamaan pipon punaiseen lippikseen. Se päässä hän seisoo ja viestittää, että laulajalegendan muistoa voi kunnioittaa lippiksellä.

Yhtäkkiä Ryhäsen viereen ilmestyy mies, jonka koppalakin kiiltävän lipan yläpuolella lukee vahtimestari vaktmästare ja joka sanoo jämerästi, ettei tämä ole mikään markkinapaikka. Parasta poistua, vai kutsutaanko poliisi.

Ryhänen huomauttaa, ettei hän ole aiheuttanut häiriötä. ”Tunnen arkkipiispan, on meiltä päin, ettei kannata maallisella esivallalla uhkailla”, Ryhänen ärähtää ja lisää: ”Kansanmiehenä tunnetun vainajan mielipide olisi, että hänen nimikkolippiksiään saa täällä myydä.” Ryhäsen olisi vielä tehnyt mieli sanoa, ettei ole ihme, jos kirkko menettää jäseniään, kun sen palveluksessa on tuollaisia nihilistejä.

Joulukuun loppu ei ole paras ajankohta myydä lippiksiä, kesäpäähineitä. Mutta mistä olisi aavistanut, että suosittu laulaja kuolee ja haudataan joulukuussa. Alun perin Ryhäsen piti aloittaa lippiskauppa toukokuussa, kun lavatanssikausi alkaa, mutta valmistaja toimitti tuhannen lippiksen erän painovalmiina puolivuotta etuajassa jouduttuaan rahapulaan.

Ryhänen oli lähtenyt varhain aamulla Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin ehtiäkseen hautajaisiin hyvissä ajoin, niistä kun oli tulossa iso tapahtuma. Päivälle oli tullut mittaa jo ihan tarpeeksi, ja hänen molemmissa housuntaskuissaan seteliniput tuntuivat lupaavilta. Ne kattavat reissun kuluja ja jää niistä hänellekin kulukorvausta.

”Ei turha reissu”, hän tuumaa noustessaan pakettiautoon ja näpäytellessään navigaattoriin päätepisteen.

Moottoritiellä on väljää, mutta ajaminen pientä ylinopeutta niukkenevassa päivänvalossa tuntuu puuduttavalta. Ryhänen ajaa Linnatuulen alitse ja päättää poiketa lähempänä Tamperetta Pirkanlinnan TB:lle. Hän käy vessassa ja juo ison kupin mustaa kahvi lähteäkseen jatkamaan matkaa. Huoltoaseman pihassa aivan Ryhäsen pakettiauton viereen on pysähtynyt Härmän Liikenne Oy:n turistibussi, josta ensimmäisinä ulos ehtineet kaksi naista näkevät tupakoivalla Ryhäsellä lippiksen, jota katsovat pitkään ja tapailevat puoliääneen siihen kirjailtua tekstiä. Ryhänen huomaa keski-ikäisten naisten kiinnostuksen ja ottaa lakin päästään ja näyttää sitä lähemmin.

”Eikö ole puhutteleva päähine”, Ryhänen sanoo tupakan savun tuprutessa suusta ja nenästä. Se jättää viileään ilmaan hitaasti katoavan aromin.

”Kylläpä sattuu, että teillä on tuollainen lippis päässä ja itse mestari on tänään siunattu viimeiselle matkalle. Me olemme kuunnelleet reissulla häntä. Voi että kohtalo osaa olla arvaamaton. Myydäänkö niitä täällä huoltoasemalla”, naiset kysyvät, ja Ryhänen kertoo palaavansa taiteilijan hautajaisista.

”Kovasti meitä saattoväkeä oli”, hän sanoo ja antaa ymmärtää, että siinä mielessä hänkin on ollut matkassa ja työntää pakun sivuoven jyräyttäen auki. Hän nostelee lakkeja pahvilaatikosta naisten nähtäville.

”Paljonko”, kysyy nainen, joka sovittaa valkoista.

”Laitetaan viiteentoista euroon kun jo on sen verran myöhäistäkin. Ovat uniikkeja”, Ryhänen sanoo ja kysyy mistä he ovat tulossa. Väkeä valuu bussista pakettiauton viereen kuin kaloja katiskaan. Kauppa alkaa käydä eikä kukaan halua jäädä ilman lippistä. Joku ostaa kolmekin, ne Ryhänen antaa kolmellakympillä ja toteaa, että kannattaa ostaa tukussa ja myydä vähittäin.

Naiset ovat palaamassa Virosta, Pärnusta kylpylälomalta ja ostosmatkalta.

”Paluumatka on ollut haikea, kun olemme muistelleet Klappista”, hän sanoo tuttavallisesti. ”Tällaista se elämä, toinen lähtee, toiset valmistautuvat jouluun”, nainen jatkaa ja mainitsee, kuinka Hän esiintyi vielä ihan hiljattain Lappajärven Kivitipussa ja Härmän kylpylässä. Nainen ostaa kaksi lakkia, toisen itselleen ja toisen jollekin tuttavalle. Valkoisen hän jättää päähänsä.

Nuorempi nainen sanoo Ryhäselle ohimennen, mutta eikö siinä laulussa sanota että myrskyn jälkeen on poutasää eikä pouta?

Ryhänen myöntää, että niin se menee, mutta tekijänoikeuksien vuoksi se on laitettu näin.

Lakinostajia tungeksii jo niin tiiviisti, että Ryhäsen on keskityttävä kaupantekoon, ja naiset lähtevät huoltoaseman kahvilaan. Heitä seuraa jono, jossa jokaisella on päässään lippis ja monella niitä on kädessään.

Ryhäsen pyöreästä nyrkistä pursuaa seteleitä, joita hän sulloo välillä taskuunsa. Viimeisenä bussista tulee nuori kuski ja sulkee linja-auton oven, hänelle Ryhänen antaa lakin ilmaiseksi.

”On tyylikäs lätsä”, kuski sanoo ja muistelee, kun vei väkeä laulajan konsertteihin. ”Neljällä bussilla kuskattiin maakunnasta väkeä kun Seinäjoen Areenassa oli konsertti. Ja reissuja tehtiin muuallekin.”

Ryhänen lähtee jatkamaan matkaa, ja jossakin Kyröskosken paikkeilla Härmän Liikenne Oy:n valkoinen bussi ohittaa hänet vauhdikkaasti perävalojen etääntyessä ja kadotessa jonnekin pimeyteen. Kolmostie on kapea ja Parkanon jälkeen se muuttuu vieläkin kapeammaksi ja synkäksi metsän reunustamaksi taipaleeksi.

Ryhänen poikkeaa Juustoportissa, jonka piha on täynnä autoja. Isossa kahviossa on runsaasti asiakkaita. Kahvin ja juustosämpylän kanssa hän saa nyt vasta luettua päivän Ilkan, mutta lehdessä ei ole mitään erikoista, ei edes ketään tuttua vainajissa. Lähtiessään hän ostaa myymälästä hautakynttilän, jonka vie vanhempiensa haudalle, kun kotipaikkakunta on matkan varrella ja hautausmaan erottaa valtatiestä vanha kiviaita. Pysähdys vie korkeintaan kymmenen minuuttia.

Hän ajaa hautausmaan ohitse, kun ei huomaa, että tiejärjestelyjen takia hautausmaalle olisi pitänyt kääntyä jo aiemmin. Hän joutuu etsimään sopivan paikan, jossa pääsee kääntymään ja palaamaan.

Ryhänen joutuu pimeässä haeskelemaan vanhempiensa hautaa. Hän lähtee harppomaan hataran muistikuvan perustella siunauskappelilta suoraan eteenpäin. Pian näkymä vaikuttaa tutulta. Iso kuusi, kaivo ja sen vieressä Yli-Jalon sukuhauta, johon Ryhäsen matkalaukkua muistuttava hautakivi jo häämöttää.

Ryhänen huomaa, ettei hänellä ole sytkäriä eikä tulitikkuja. Hän noukkii eräältä haudalta palavan kynttilän, jonka sydänlanka on niin lyhyt, ettei saa siitä tulta tarttumaan omaan kynttiläänsä. Hän jättää oman sytyttämättömän kynttilänsä tilalle ja vie palavan vanhempiensa haudalle.

”Vähän sopimatonta, mutta lainasin vain tulta ja jätin tilalle uuden kynttilän”, hän  pohtii asettaessaan kynttilän lumeen. Pakkanen on kiristynyt ja Ryhäsen korvia ja sormia alkaa paleltaa.

Valokuvan joutsenparista Paukanevalla on ottanut Pentti Heikkilä. 

(1012.)

 

Einon ripillepääsyä juhlimassa

Eino Miettinen syntyi 18.helmikuuta 2005 ja nyt 15. elokuuta 2020 hän on saavuttanut sen kotopuoleni vanhojen miesten asettamista määritelmistä viimeisenkin, joiden mukaan ihminen saavuttaa täysivaltaisuuden. Hänet on rokotettu, nähnyt junan ja tänään päässyt ripille. Seinäjoella rautateiden risteyspaikkakunnalla junan näkeminen ei paljoa vaadi, ja olen kuullut että sen voi korvaa määreellä ”on nähnyt munkin”. Niiden varassa on hyvä kohdata maailma.

Muutamalla muistelulla onnittelen: Osoitit Eino jo Annin ristiäisissä ollessasi kolmevuotias ison veljen ominaisuuksia. Juuri sillä hetkellä kun pappi alkoi kastaa siskoasi ja sinä temppuilit nojatuolin selkänojalla, havahduit: ”Viivi, ei mitään hätää.” Ja Anni lopetti itkemisen ja sinä jatkoit kesken jäänyttä ahertamista nojatuolin selkänojalla.

Taatamummu on kirjannut Sinua koskevia tapahtumia päiväkirjaan ja ne avaavat mielenkiintoisen katsauksen elämänvaiheisiisi. Mummo epäili 30. heinäkuuta 2008, että sinuun on iskenyt 3 vuoden uhma, kun vastustit käsien ja hampaiden pesua ja sinut piti narraamalla houkutella näihin toimiin. Ei kai se mitään uhmaa ole ollut, sillä kenelle pikkupojalle käsien tai hampaiden pesu olisi kolmevuotiaana mieluisaa.

Joulupukkiin menetit uskon jo jouluna 2006 eli nippa nappa yhden vuoden ikäisenä. Vietimme joulua teillä, ja minä poistuin seurasta lähteäkseni muka jollekin tärkeälle asialle, mutta menin naamioitumaan joulupukiksi. Tulin hetken kuluttua takaisin ja aloin joulupukkina jakaa lahjoja, joita sinä sait kovin paljon. Tehtävän suoritettuaan joulupukki sanoi kiiruhtavansa toiseen paikkaan ja poistui. Minä tulin jonkin ajan kuluttua takaisin ja kysyin Einolta, keneltä sinä olet saanut noin paljon lahjoja. Sinä osoitit minua. Sen jälkeen sinua oli turha jymäyttää joulupukilla.

Elokuulta 2008 on maininta, kun olet kiinnostunut tietämään mikä on kylähullu ja mikä tulevaisuus. Niinpä kun eräänä aamuna olit herännyt, kysyit onko nyt tulevaisuus? Se oli suuri filosofinen kysymys. Määritellä mistä alkaa tulevaisuus?

Einon varhaista sanastoa:

Laiva = Laala. Taatan vene oli Taatan laala

Jätski = hätski tai jätsi.

Mummut olivat taatamummu ja fafamummu.

Nalle= nanni

Suklaa= ninni

Maito= maamu

Auto= aato

Norsu=voffu

Kiitos=kiito

 

Suurta kohteliaisuutta osoitit syyskuussa 2006 kun niistit kaikkien paikalla olleiden nenät ja lähtiessä halasit jokaista erikseen. Silloin ei koronaa tunnettu.

Vielä pitää mainita sinun valtaisa kiinnostuksesi LEGOIHIN. Opit nopeasti kokoamaan mitä monimutkaisimpia rakennelmia. Samalla vaatimus aina vain isommista ja kalliimmista Lego-paketeista lisääntyi. Jostain ihmeen syystä löysit Citymarketin hyllyilta aina ne kalleimmat paketit, vaikka et vielä tuntenut numeroita hintalapuissa. Olikohan se niitä viitteitä, joiden perusteella fafa määritteli sinut jo varhain kauppaneuvokseksi?

Einon konfirmaatiota vietimme tosi kesäisenä lauantaina 15.8.2020 Lakeuden Rsitissä ja sen jälkeen Seuralassa. Paikalla oli nelisenkymmentä vierasta ja tarjoilu oli runsasta ja herkullista. Paikalle Turusta tullut Emil oli oikea ilopilleri, joka meni ja tuli ja puheli mukavia.

(1011.)

Uidaan kun kelejä piisaa

Perjantaina seitsemäs elokuuta menin suurin toivein uimahallille uidakseni muutaman kilometrin. Urheilutalon parkkipaikka oli oudon väljä ja hallikin oli avattu kello 11, ainakin oman tietoni mukaan, ja tuli siinä joku isä kahden poikansa kanssa uimaan.

Uimahallin kassa oli kiinni ja plakaatissa mainittiin, että kassa avataan kello 15. Ennen kuin tein täyskäännöksen kuulin, kuinka isänsä kanssa myös toiveikkaana uimaan tullut toinen pojista puhkesi sydäntä särkevään itkuun. Siinä oli pettymystä, suuttumusta, epätoivoa ja vihaa. Poika purki tunteensa haukkumalla isää tyhmäksi. Isä puolustautui, että ei tämä hänen syynsä ole.

Poistuin ja sanoin poikien isälle, että Ilmajoen uimahalli avataan tänään kello 13. Ajoin kotiin, mutta käännyin pihassa ja lähdin Ilmajoelle uimaan. Uinti siellä maksaa eläkeläiseltä 2,50 euroa. Olin ensimmäisenä altaassa, ja meni hyvän aikaa ennen kuin seuraavia tuli. Altaassa oli yksi rata varattu kaltaisilleni kuntouimareille. Muilta osin allas oli vesijuoksijoiden ja lasten käytössä.

Kelpasi siinä yksikseen kauhoa kaksi kilometriä.

Tiistaina kävin Tampereen-reissulla sikäläisessä uintikeskuksessa ja uin nimenomaan sen 50 metrin ulkoaltaassa. Tällä kertaa kaksi kilometriä riitti. Taisi olla yli vuosi siitä, kun siinä altaassa viimeksi uin. Nyt kun olen Ähtärissä Myllyperälammen rannalla ja kun olen äsken uinut lämminvetisessä altaassa, tuntuu, että näillä näkymillä luonnonvesissä uidaan pitkälle elokuuhun. Täytyy toivoa, etteivät yöpakkaset ala rynnistää ja  jäähdyttää vesiä ja lopettaa uintikelejä. No, se sopii hyvin avanto- eli avovesiuimareille, jollainen en ole.

Taidan vielä kerran pulahtaa ja rikkoa tyynenä lepäävän järven pinnan.

(1010.)

Ranuan herkkua Seinäjoelle

Heinäkuun viimeisenä päivänä eli viime perjantaina kesä sai uutta draivia. Ranualta, siis Suomen hillacitytystä, tuli ensin aamupäivällä yksi ämpärillinen keltaista herkkua ja tulossa oli toinenkin, mutta jostakin syystä sen reitti ei noudattanut ensin tullutta. Niinpä sitä piti odotella, ja se tunnetusti on turhauttavaa.

Malttikin siinä joutui koetukselle, sillä lakkojen eli hillojen eli suomuurainten lähettäjä ilmoitti hyvissä ajoissa jo torstaina aamulla, että kaksi sankoa hilloja oli Matkahuollon kautta lähtenyt pikakuljetuksena Seinäjoelle. Palvelulupauksen mukaan niiden pitäisi saapua saman vuorokauden aikana määränpäähän eli minulle. Vaan eivät tulleet, ja siitä nousi haloo.

Niinpä rupesin perjantaina selvittämään, missä arvokuljetus viipyy. Lähettäjän ja vastaanottajan nimen perusteella Matkahuollon tiedostoista löytyi maininta, että sangot olivat lähteneet Ranualta Rovaniemen kautta Ouluun, jonne matka oli tyssännyt. Sitten selvisi, että toinen ämpäri oli seuraavana aamuna eli perjantaina Oulussa laitettu rekkaan, jonka suunta oli Jyväskylän kautta Seinäjoelle. Ja tänne se saapui puoliltapäivin. Toinen sanko oli Oulussa laitettu rekkaan, jonka reitti kulki Vaasan kautta Seinäjoelle ja perille se saapui kello 17 eli iltaviideltä perjantaina.

Harmitusta lisäsi se, että pikakuljetus ei ollut nimensä veroinen kuin hintansa puolesta eli ämpäriltä 35 euroa, ja kun niitä oli kaksi, yhteensä 70 euroa. Sillä hinnalla olisin hakenut ne omalla Nissanilla Ranualta ja olisin mennen tullen voinut juoda nisukahvit ja syödäkin jollakin ABC:llä. Pikakuljetus meni päin mäntyä, ja viisaus, hyvää kanattaa odottaa, tuntui piruilulta.

Onneksi se ensin perille tullut sanko herätti toivoa ja tarjosi juhlavan tilaisuuden herkutella kullankeltaisilla marjoilla. Marjojen makuun tai väriin pitkäksi venynyt kuljetus ei ollut vaikuttanut. Ne maistuivat taivaallisilta ja siemenet narskahtelivat hampaissa napakasti.

Vielä kun kuninkuusravivieras Kainuusta toi tullessaan leipäjuustokiekon, jota iltapalaksi nautimme lämmitettynä hillojen toimiessa kyytipoikana, niin johan unohtuisivat murheet. Ihmisluonnon lepyttää alta aikayksikön kourallinen herkkua niin kuin koirankin!

Nyt kun pakkasessa on rasiakaupalla terveellistä hillaa, jolla  pimeinä talviaamuina höystää aamupuuroa, elämä niin sanoakseni hymyilee. Eikä mene kuin vajaa vuosi kun Seinäjoella on taas Kuninkuusravit.