Nämä ranskalaiset päivät alkaat mennä omalla painollaan. Kyse ei kuitenkaan ole mistään pakkopullasta, pikemminkin ranskanleivästä tai peräti batongista. Ohjelmaa on, bussilla retkeillään ja vapaa päivinä otan polkupyörän ja polkaisen jonkinlaisen lenkin. Viinitarhojen ihailuun ei voi kyllästyä, niissä on jotain samaa kuin ”in vino veritas” eli viinissäon taas verta… ei kun ”totuus viinissä”.
Torstaina siis tätä kirjoittaessani tutustuimme Colmariin. Kaupunki on tästä reilun kymmenen kilometrin päässä ja on Elsassin toiseksi tärkein kaupunki Strasburgin jälkeen. Asukkaita Colmarissa on yhtä paljon kuin Seinäjoella, mutta kaupunki näyttää oikealta eurooppalaiselta kaupungilta. On historiaa, nykyaikaa ja monenlaista teollisuutta ja tuotantoa. Ja liikenne, se vasta onkin mainitsemisen arvoista; vilkasta, äänekästä, tempoilevaa ja ruuhkaista.
Yhteistä Seinäjoen kanssa on se, että Colmarissa on vähän samantapainen lentokenttä eli aeroport kuin on Rengonharjulla. Tämän kentän hallitsijoita ovat muutamat bisnesmiehet kuten Liebherr-yhtiön isännät. Sitä kritisoidaan, ja kentää varjostaa politiikka.
Colmarin tuomiokirkko kuului kohteisiimme samoin kuin kaupungin läpi virtaava kirkasvetinen ja kalaisa kanava, jossa uiskenteli melkoisia vonkaleita. Olisimmepa hoksanneet pyydystää niitä, sillä ravintola Copainissa jouduimme luvattoman kauan odottamaan sapuskaa. Se on outo asia täkäläisessä ympäristössä. Lopulta kun saimme annoksemme, katosivat ne ripeästi parempiin suihin. Näin nälkä palkitsi odottajan ja antoi uutta ajateltavaa – ainakin seuraavaan nälkään.
Piti kokea taas kerran viininmaistelu autenttisessa ympäristössä eli viinitilan varastossa. Lirautus pikariin ja vieno kallistus suuhun, sitten suklaapala ja uusi naukkaisu, ja kas, maku raikastui. Vähän liian pitkäksi maistelu eli ”tasting” venähti, kun tarjottiin viittä eri lipitestä.
Sen verran kuitenkin ostimme viinejä, että isäntä havitteli ryhmäämme kolmen valkkaripullon laatikolla. Iltaa istuttaessa ja viimeisen päivän ohjelmaa miettiessämme maistelimme kohtuullisesti viiniä. Nautimme myös seurueemme ahkerien naisten valmistamia lämpimiä leipiä. Siinä tuli mieleeni, että naiset ovat parhaimmillaan laittaessaan evästä tai tehdessään käsitöitä Sekä kaikessa , mihin ryhtyvät.
Viimeistä iltaa varten joukkueestamme löytyi aivan uutta lauluvoimaa, yksi on harrastanut Liedon mieslaulajissa, toinen Lady’s Gospel-kuorossa, kolmas Jyväskylän Studiokuorossa… Luulenpa että meillä on huomenissa eli perjantaina täysipainoinen ilta. Silloin lauletaan kovaa ja korkealta.
(618.)